Saadaksensa pitää kanssakäymistä hänen kanssansa, muuttihe päivänjumala ihmiseksi ja astui alas maan päälle Hyakinton luokse. He huvittelivat itseänsä nyt, ihmiseksi muuttunut Apolloni ja Hyakinto, diskos-heitolla, joka Kreikkalaisille oli varsin mieluinen huvitus, sillä siihen tarvittiin sekä voimaa että notkeutta. Diskos oli metallinen kiekka, jota koetettiin heittää mitä kaukaisimmaksi eteenpäin ennenkuin se maahan koski. Mihin se sitten alas putosi, siihen pantiin merkki.
Mutta pohjantuulen jumala, tuo tuima ja ilkeä Boreas, näki kateudella, miten molempain nuorukaisten keskinäinen ystävyys yhä enemmin karttui. Hänkin oli näet ihastunut Hyakintoon ja halusi hänen ystävyyteensä päästä. Mutta kun ei nähnyt voivansa kilpailla hänen suosiosta jalon päivänjumalan kanssa, rupesi hän Apollonia kadehtimaan. Hän ei kärsinyt sitä, että toinen jumala, kuka hyvänsä, paremmin kuin hän saavutti ihmisten luottamusta. Eikö ollut hän, Boreas, yhtä hyvin jumala kuin Apollonikin, jos ei kylläkään niin korkea. Hän siis mietti kostoa. Ja kun hän ei uskaltanut eikä liioin voinutkaan kostaa mahtavalle Apollonille, niin hän päätti kostaa viattomalle Hyakintolle.
Mutta kun jumala kostaa, niin kostaa hän ankarasti. Koko nuorukaisten keskinäinen olo oli tykkänään keskeytettävä.
Kerran olivat taas Apolloni ja Hyakinto yhdessä. Niinkuin ennenkin huvittelivat he itseänsä diskos-heitolla. Suloinen Hyakinto oli käynyt kahta suloisemmaksi siitä verevästä elosta, jonka liikunto sai aikaan, kun hän diskos-heittoa harrasti. Hyakinto oli vuorostansa vasta juuri diskonsa heittänyt, ja nyt oli Apollonin vuoro. Nähdäksensä kuinka kauas Apollonin diskos-kiekka lentäisi Hyakinto asettui kappaleen matkan eteenpäin, vähän syrjälle sitä rataa, mitä diskos-kiekan oli kulkeminen.
Vaan nytpä odottikin kadehtivan jumalan toimittama tuho.
Diskosheitto-rata kulki idästä länteen, ja eteläpuolelle tätä rataa oli Hyakinto asettaunut, kehoittaen jumalallista toveriansa heittämään hänen vuoronsa. Saadaksensa hyvän vauhdin heilutti Apolloni nyt diskos-kiekkaa pontevasti edes takasin ilmassa, teki ankaran ponnistuksen, ja kas! nyt lensi kiekka nuolena hänen kädestänsä.
Vaan nyt oli myös Boreas valpeellansa. Äkkiä vinkui tuima vihuri pohjoisesta, tarttui rientävään metallikiekkaan kiini ja johti sen määrätystä radasta pois suorastaan Hyakinton päätä kohden. Se sattui kannallansa Hyakintoa otsakulmaan. Punanen verivirta purskahti haavasta. Hyakinto kaatui taapäin maahan — ja melkein samassa silmänräpäyksessä seurasi kuolema. Boreas läksi kiiruusti pakoon.
Ääretön oli Apollonin tuska ja epätoivo. Hän lankesi kuolleen nuorukaisen viereen, syleili häntä ja itki kuin ihminen.
Vaan ei mikään enään voinut kuollutta eloon herättää.
Ja kun Apolloni ei voinut herättää kuollutta ihmiseksi, tahtoi hän kuitenkin luoda hänet semmoiseksi elolliseksi esineeksi, joka hänen ystävyydestään muistuttaisi. Hän muutti sentähden kuolleen ruumiin kukaksi, jonka hän pani kasvamaan siihen paikkaan, mihin rakastettu nuorukainen oli kaatunut. Ja tämän kukan lehtiin kirjoitti hän verellä Ai, Ay, 'Y, joka merkitsisi hänen murhettansa ja kaipaustansa. Ja sentähden havaitaan vieläkin näitä piirroksia sen kukan kupulehdissä, joka kantaa Hyakinton nimen: Hyacintti[1].