Arkeologialliselta kannalta on Oulun pitäjä likeisessä yhteydessä Muhoksen kanssa, molemmat saman yhdistäjän, nimittäin Oulujoen, ympäri, toinen vaan toista vähän ylempänä. Muhos, muho, merkitsee höllää, kuohkeata maata, niin ikään myös hete- eli noromaata, ja on luultavasti alkunsa saanut joko Muhojoen höltyvistä rannoista tahi jostakusta rämeestä, josta se sitten on koko paikkakunnan nimeksi levinnyt. Jättiläistarut eleskelevät täällä jokseen vilkkaassa muistossa ja todistavat korkeata ikää. Myöskään Lappalais-muistoja ei täällä aivan harvassa ole; useammat korkeammanlaiset ylänteet Oulunjoen kummallakin rannalla kantavat niistä joitakuita merkkejä.[34]
Mutta ei ainoastaan rannoilla vaan myöskin sisempänä järvien tienoilla löytyy Lappalais-raunioita ja "Jättiläisten hautoja". Niinpä näitä on esm. Juorkunan kylässä Utajärven kappelissa Wesalankankaalla ja Korkeamaanharjulla, pohjaspuolella Oulunjokea. Noin kahden penikulman päässä Kosulan kestikiivarista itään päin, pohjaspuolella jokea, kerrottiin Pirttijärvi nimisessä järvessä löytyvän eräs saari, nimeltä Jättläis-saari, jossa saaressa löytyisi kivikehiä — Lappalaisraunioita — ja pait näitä myös eräs n.k. "Jättiläiskirkko". Tämän vähäpätöisestä laajuudesta päätin kuitenkin sen olevan tavallisen suuremman Lapinraunion, enkä huolinutkaan lähteä asian tähden sitä tarkastamaan. Sangin kylässä Utajärvellä on pohjaspuolella jokea Maanselkä niminen selänne, jossa minä myöskin havaitsin muutamia kiviraunioita, ehkä nämä olivat nelikulmaisia. Se erinomaisuus näissä kuitenkin oli, että tulensija, joka tavan mukaan aina löydetään keskeltä rauniota, näissä havaittiin olevan nurkassa.[35] Tämä tekisi epäiltäväksi, ovatko nämä Lappalais-raunioita, ellei taas heidän ikänsä ja pienuutensa, joka on tavallinen lappalais-mukainen, tätä todistaisi. Seinät olivat näet ainoastaan syllän pituisia ja itse perus vallan vähäpätöinen. — Mäkelän talon vieressä samassa Sangin kylässä sanottiin myös löytyvän erinomaisia Jättiläisten hautoja. Mutta perille tultuani havaitsin niiden olevan ainoastaan tavallisia luonnon tekemiä syvyyksiä, joista vesi oli kuivennut. Sitä vastaan havaitsin vähän etäämmällä kaksi selvää ympyriäistä rauniota, kahden syllän levyisiä poikkimitattuina, ja muutamia kyheitä samanlaisiin, ehkä jo niin epäselviä, ettei niitä minkään muotoisiksi enään juuri saanut. Nämä olivat mäen rinteellä järven rannalla. — Lapinraunioita havaitaan myös Hirvenravikolla, joka soista, entisistä järvistä, kohoaapi, niinkuin Mäntyvaarallakin, kolmen neljänneksen päässä itäpuolella Laitilaa, missä ne kutsutaan Jättiläisten luoliksi. Samaten myös niitä on Pitkäselällä, Pilpajärvellä Pikkaralan kylässä y.m.p.
Hiltulan talon kohdalla Utajärvellä on erilainen muisto Lappalaisten täällä olosta. Se on eräs kivi-aita, joka kulkee joen poikki, ja kutsutaan Lappalaisten padoksi. Itse talokin mainitaan Lappalaisten entiseksi asunnoksi.[36]
Jättiläisistä pitäisi tarun mukaan Jäkisalmi-nimen muistuttaman. Tämä, joka on entinen salmi taikka suo neljänneksen matkan päässä Oulunjoesta Engeslevään päin, sanottiin muka merkitsevän yhtä kuin Jättisalmi. Tästä on löydetty vanha ruuhi suosta. Täällä sanotaan myös olevan "Jättiläis-raunioita", mitkä kuitenkin lienevät vaan tavallisia ympyriäisiä Lapinraunioita, osoittaen täten miten Jättiläis- ja Lappalaismuistot sekoitetaan toisiinsa.
Kertoessansa Muhoksen pitäjästä sanoo Mathesius: "Likellä Sotkajärveä, puoli kuudelta penikulmaa Oulusta joen etelä-rannalla, kuuluu Pyhäkoski kuohuvan vanhan linnoituksen raunioin vieressä". Mutta vaikka nämä sanat kyllä kuvaavat romanttisen näky-alan, niin täytyy niitä kuitenkin tyhjiksi tehdä, sillä sen mukaan mitä minä olen asiasta saanut selvää sekä likellä että loitolla asuvaisilta, ei löydy mitään linnoituksen rauniota tässä paikassa, eikä ole miesmuistissa ollutkaan. Mathesius'en sanoma on kuitenkin helppo selittää. Hän on kuullut puhuttavan eräästä "hiien-linnasta" Pyhäkosken rannalla. Tämmöinen Hiienlinna tässä tosiaan löytyy, vaan se ei ole muuta, kuin korkea ja jyrkkä törmä. Linnoitusta siihen ei tarvitse ajatellakaan, sillä kansa kutsuu usein tämmöisiä luonnon tekemiä varustuksia "linnoiksi".[37] Vastapäätä tätä Hiidenlinnan törmää, pohjoisella rannalla, löytyy eräs luolan-muodostus veden ääressä. Näyttää ihan kuin jos pyhä koski raivoissansa kerran olisi kaikilla voimillansa syössyt näiden kallioin päälle, jotka tahtovat hänen kulkuansa säätää, purrut itsensä kallioihin kiini ja niistä naukaissut suuren lohkareen. Se ontelo, joka näin syntyi kallioon, muodostaa luolan. Luola on siinä paikassa, missä veneet, koskea laskeissa, kulkevat ihan likellä kallioitten sivutse. Tämän luolan vieressä on muutamia kivi-istuimia kalliossa, joita sanotaan "Jättiläisten istuimiksi".
Puhuessamme pyhästä koskesta emme saa jättää mainitsematta sen pyhyyden alkua. Taru kertoo tästä tähän tapaan: Oli aika, jolloin ei kukaan vielä ollut uskaltanut laskea Oulujoen kuohuvia koskia. Tuli silloin "Karjalan Venäläinen" jokea myöten matkustaen ja laski kosket. Mutta kun Pyhäkosken yläpuolelle joutui ja näki sen raivoilevia aaltoja, niin kauhistui hän kovin ja teki kosken haltialle sen lupauksen: "jos päästät mun elävänä, niin ollos pyhä, olkoon sulle myös uhri vuodessa!" Sitten otti hän karahkan, joka hänellä oli veneessä, nakkasi sen menemään koskeen ja viillätti veneitänsä tämän uivan karahkan jälkeen — ja tuli terveenä alas. Tästä asti ottaa Pyhäkoski joka vuosi uhrinsa, ja jos yhdeksi vuodeksi "jääpikin velaksi", niin ottaa se toisena kertana kaksin. Kansa näet katsoo sen varmaksi, että joka vuosi ainakin yksi, jos ei useampi, on koskeen hukkuva.[38]
Maantien varrella kaksi virstaa Syväyksen kestikiivarista Muhoksessa löytyy kivi, joka on saanut jonkunmoisen merkillisyyden. Se on niin kutsuttu Ruskonkivi. Käsikirjoituksessaan "Breves Observationes" etc. puhuu Frosterus tästä kivestä näillä sanoilla: "tähän kiveen ovat hakattuina ruotsalainen kruunu, Venäläisten risti ja Lappalaisten vasara, mitkä merkit eivät nyt enään niin tarkkaan ole havaittavat, vaan muutamia aikoja sitten ovat olleet aivan selviä". Se olisi näin muka ollut jonakuna rajakivenä näiden kansain välillä. Myöskin Mathesius mainii tästä kivestä yhdellä lailla, lisäten hän puolestansa, "ettei näitä merkkiä nyt enää voida ollenkaan taikka ainakin ainoastaan hyvin epäselvästi nähdä". Koska tämä kivi täten mainitaan vanhoissa kirjoituksissa, ja se omassa paikkakunnassakin on saanut jonkunmoisen kuuluisuuden, niin otettakoon se likemmin tarkastettavaksi.
Perille tultuani ha'in minä ensinkin mainitut merkit. Näitä havaitsinkin ja näin vanhain kirjoittajain siinä totta puhuneen, että nämä merkit olivat epäselviä. Nenäliinalla kostuteltuani näitä, jotta selvemmin niitä näkisin, ja tarkkaan nyt näitä tarkasteltuani tulin minä siihen vakuutukseen, että asiata oltiin jokseenkin romanttiseerattu. Risti siinä kyllä näkyi, sekin vähäpätöinen, vaan ei oikeata vasarata, eikä kruunua. Oli siinä kyllä semmoinen kolo, jonka sopi vasaran pääksi saada, mutta kun se ensiksikin oli hyvin syvä ja aivan hyvässä säilyksessä, niin että se vallan selvästi näkyi ilman kostuttamattakin, kun sen sijassa muut merkit olivat vallan kuluneet ja epäselvät, niin ettei niitä kostuttamallakaan tahtonut selvään saada ja toiseksi tällä kololla ei ollut vähintäkään varrenkyhettä, jota ilman se ei vasaraksi pääse, niin se minusta näyttää sangen epäiltävältä 1:ksi onko tämä kolo sinne ollenkaan ihmisen käden kautta tullutkaan, koska se minun mielestäni helpommin sopisi yhdenlaiseksi luonnon tekemäksi reiäksi kuin ne, joita useasti muuallakin tavataan kivissä, ja joita esm. Sangin kylässä tätä pitäjätä usein nähdään — ja 2:ksi onko tämä kolo, jos sen nyt ihmisen tekemäksi päättäisikin, aiottu merkitsemään vasarata.[39] Mitä taas kruunuun tulee, niin se on yhtä vaikea saada. Vaan jos se nyt ainakin väkiselläkin on sinne saatava, niin täytyy myöntää, että se taideniekka, joka sen kruunun sinne piirtänyt on, oli pahanpäiväinen nurkkamestari. Mutta minusta tämä "kruunu" yhtä vähän pääsee kruunuksi, kuin "vasara" vasaraksi. Minun nähden se ei ole muuta, kuin yli-puoli kuluneesta A kirjaimesta, semminkin koska se, niinkuin kuvasta näkyy [ei tässä mukana], on yhdessä rivissä toistenkin siihen piirretyin kirjainten H:n ja M:n kanssa. Jos se kruunumerkiksi olisi aiottu, niin se luultavasti olisi pantu yhteen riviin toisten, valta-merkeiksi muka aiottuin, piirrosten kanssa. Ja sijaa ei ole muussa paikassa ollut, eikä olekaan täällä koskaan muita merkkiä nähty, kuin nyt mainitut, sitä vakuuttivat ne uteliaat ihmiset, jotka kokoontuivat kiven ympärille katsomaan minun menetystäni. Vähän syrjälle on piirretty vuosiluku 1681. Kivi on 9 jalkaa pitkä ja 4 jalkaa korkea. Luultavasti on se ennen muinoin näyttänyt paljoa arvoisammalta, kun koko se kangas, jossa se seisoo, ja jonka nimi on Ruskonkangas, oli tasainen ja metsätön.
Ruskonkiven nimen arvelen siten tulleen, että kangas se ensinnä Ruskon-nimen kantoi, kenties siitä ruskeasta sammalesta joka sillä kasvaa, ja kivi sitten saanut Ruskon-nimen, se kun Ruskonkankaalla oli. Niinkuin melkeen kaikkia muitakin merkillisempiä kiviä ja kappaleita varustaa kansa mielessänsä tätäkin kiveä suurilla aarteilla ja salaisuuksilla. Myöskin tietää se mainita, että eräs onnenhaeskelija täällä olisi kaivanutkin kultaa, vaan että hänen on täytynyt yrityksestänsä heretä, kun alkoi näkymään ja kuulumaan kaikenlaisia varottavaisia ilmiöitä. Kiveen piirretyn ristin nenät viittaavat jokseenkin tarkkaan pohjaseen, etelään, itään ja länteen. Itäinen ristihaara viittaa myös Pyhäkosken ensimäiseen pudotukseen Sotkajärvestä.
Vanhojen muistojen joukkoon otettakoon myös Kähkösen talo, jossa ennen muinoin on ollut lato, missä on uhrattu, ja Trattila Pyhäkoskessa, jossa on lohta uhrattu. Näitä molempia mainii Ganander Mythologiassaan, mutta nyt ovat ne muistosta kadonneet, Trattila kokonaan nimeksiki. Myöskin antaa sama kirjoittaja tämän tiedon: "Nykyri, eräs talonpoika, jonka jälkeen talokin vielä Muhoksessa löytyy nimitettynä, kuuluu naapurinensa sukulaisinensa niin kohdelleen kuleskelevia Venäläis-joukkoja suurena sota-aikana, että veri oli jäällä juossut ja kirkko pelastettiin vihollisilta, mikä olisi tapahtunut samana vuotena, milloin Limingan kirkko joutui Venäläisten poltettavaksi v. 1591".