Gananderin antaman tiedon mukaan ko'in tiedustella likempiä tietoja tästä miehestä ja onnistuin saamaan seuraavat sanomat kirjoitetuiksi: Nykyri oli huudossa oleva ja mahtava noitamies, mustaverinen ja näöltänsä kolkko, jonka tähden hän sanottiinkin "Musta-Nykyriksi". Ruumiinsa puolesta oli hän hyvin pitkä ja laihakas, mutta suurilla voimilla ja notkeudella varustettu. Ruumiin-voimiansa hän kuitenkin harvoin vaan ja vasten tahtoansa käytti, sillä loihtu ja noituus oli hälle rakkaampi. Kun nyt Ryssät suurissa laumoissa tulivat idästä päin ja Nykyrin vähäinen väkijoukko pelkäsi vihollisen paljoutta, rohkaisi Nykyri heitä sillä sanomalla, että, jos he pitivät itsiänsä liian vähälukuisina vihollisten rinnalla, hän kyllä esiin loihtisi jos kuin suuren joukon ihmisiä, siihen kait ei paljon tarvittu, suurempia kummia oli hän toimittanut, hän ei tarvinnut muuta kuin kourallisen höyheniä vaan, ja niitä kun hän ilmaan puhaltaisi, niin ne muuttuisivat sota-miehiksi. Ryssät tulivat, Suomalaisten täytyi vetäytyä Nykyrin talosta Walkolaan, ja silloin täytyi Nykyrinkin tarttua loihtutemppuihinsa. Vaan hän puhalsi nyt ei ainoastaan kourallisen vaan säkillisen höyheniä ilmaan, ja heti muuttuivat nämä sotamiehiksi. Tästä kävivät Suomalaiset urhoollisiksi ja tappelu luja nousi nyt jäällä Nykyrin talon ja Walkolan välillä. Vihdoin ajettiin Venäläiset pakoon. Nykyri ajoi niitä takaa aina Nenäkankaalle saakka Limingassa. Tämä tapahtui "uuden vuoden päivänä". Äkkiä oli Nykyri sitten ilmestynyt Limingan kirkossa, missä kansa paraikaa oli kokoontuneena jumalanpalvelusta pitämään, ilmoittanut kansalle vihollisten tuloa, ja, kun kansa ei tahtonut hänen sanojansa uskoa, reväissyt auki vaatteensa ja näyttänyt veristä paitaansa. — Kaiken sen pahan edestä, minkä hän tiesi Ryssille tehdä, vihasivat nämä häntä kovasti ja koettivat kaikin voimin häntä vainota ja hänen perhekuntaansa rääkätä. Itse täytyi hänen viimein lähteä pakoon ja hän katosi sitten tietämättömiin. Ainoastaan pojallensa oli hän sanonut "tuonne jäivät hopeani" ja samalla viitannut suohon, joka on Muhos- ja Oulujokien välillä. Poika oli koettanut hopeat siitä saada ja sen vuoksi suota kaivanut, mutta hopeat olivat kiini lunastussanoissa, jotka isä oli unhottanut antaa, ja sen tähden ne sinne ikuisiksi päiviksi ovat jääneet.

Tämä viidennentoista vuosisadan sodista. Ison vihan jälkinä on erämaissa paljon pakopirttejä, niinkuin esm. Tunturinkankaalla y.m. Tunturinkankaan pirttiin kuuluu paljon väkeä piiloon lähteneen, mutta kun Venäläiset koirankuonolaisten avulla ne sieltä löysivät, niin ne kaikki surmattiin. Ja niin pelkurimainen sanotaan tämä väkijoukko olleen, että ainoastaan 5 Venäläistä tarvittiin koko joukon tappamiseksi.[40] Markuksenvaaralla sanotaan olevan neljä kappaletta pirttiä.[41] Rokuanvaarasta tiettiin kertoa yhdenlainen historia kuin Tunturinkankaastakin. Tällä kertaa olivat Venäläiset yhdeksän ja ne surmasivat paraillaan, ilman kenenkään vastustamatta, väkeä pirtissä, kun äkkiä talonpoika Räisänen ilmautui, joka yksin ajoi kaikki Venäläiset pakoon.

Isosta vihasta mainitaan myös, että Venäläiset Korholassa, talon ensin poltettuansa, olivat elävältä polttaneet talon isännänkin kiven päällä. Niskakosken seudusta kerrotaan seuraavaa: Kaikki väki läksi pakoon Raappana nimiseen saareen. Ainoastaan vanha akka jäi taloon ja kätkeyi lattian alle. Kun Venäläiset tulivat taloon ja näkivät sen tyhjänä, niin oli eräs niistä kummastellen lausunut: "kas, tässäpä asui ennen puhelias akka", johon akka, unhottaen tilansa, lattian alta vastasi: "eipä niinkään puhelias!" — josta hän saatiin ilmi. Hän pakoitettiin nyt ilmoittamaan toistenkin piilopaikka, ja tapettiin sitten hänkin niinkuin ne.

Löytöjä: Kosulan talossa, puoli kolmatta penikulmaa Oulusta, on peltoa kuokittaessa löydetty kivikirves maasta kyynärän syvyydeltä. Se on lujaa kivenlaatua ja ulkomuodoltaan semmoinen kuin kuva III osoittaa [kuva ei tässä mukana]. Sen pituus on 7 3/4 tuumaa, leveys terästä kohden 2 3/4 ja kannasta 1 1/2. Kiven muoto osoittaa, että se on ollut kirves, melkeen samanvertainen kuin se; jonka Nilsson on kuvauttanut, lehti A, kuva IX 2 ja lehti 2, kuvat 11 ja 12. Mitään vartta ei ole nähty.[42]

Keräsen talossa on myös löydetty kiviase, jota en kuitenkaan onnistunut saamaan sillä oli liian myöhään, ase kun oli rikki lyöty, eivätkä palasetkaan enään tallella olleet. Tarkan kuvauksen mukaan oli sen muoto ollut semmoinen kuin kuva IV osoittaa ja näyttää siis olleen jonkunmoinen muodostus niistä aseista, jotka löytyvät kuvattuina Nilssonin tykönä I. X, kuvat 124 ja 127, s.t.s. jonkunmoinen vasara. Kansa sanoi sitä "nuijaksi" eli "kirveeksi". Sitä oli käytetty suolan survoimeksi. Se oli sekin kuokkamaasta löydetty. — Särkijärvellä on myöskin löydetty kiviase, jolla oli reikä ollut keskellä, ja jota sanottiin "nuija-kurikaksi".[43]

Limingan pitäjä ynnä Kempeleen, Lumijoen, Temmeksen ja Törnävän kappelit.

Eräs kertoja selitti Limingan nimen syntyä Mathesius'en hylkäämällä tavalla. Tänne olisi näet tullut Limmi niminen Lappalainen, joka anteliaan kalastuksen tähden olisi tänne asettunut ja nimensä jättänyt paikkakunnalle. Ja tämä asutus ei olisi tapahtunut yksinnä, vaan joukossa. Niin olisi esm. eräs Hirvi (Hirvas) myös tullut ja nimen antanut Hirvasniemelle, samaten kuin Ranto Rantakylälle, Wirkki eli Wirkku Wirkkulalle j.n.e. Näistä kolmesta mainitusta miehestä tiesi sama kertoja mainita, että he kerran kalansaalista jakaessansa joutuivat toraan, jolloin Hirvi ja Ranto yhtyivät ja surmasivat Wirkun.[44]

Vaikka Liminka lienee Salon, Kemin ja Iin rinnalla myöhemmin asujansa saanut, niinkuin sen köyhyydestäkin muinaismuistoista sopii arvata, niin täälläkin on muutamia muistoja, joita kansantaru viepi Lappalaisten edelliseen aikakauteen s.t.s. Jättiläis-aikaan. Tähän aikaan viittaa nimellänsä esm. Jättiläisten kangas elikkä Linnankangas Koskelan taustalla Temmeksessä. Täällä nähdään vielä n.k. "jättiläisten raunioita" s.t.s. hajonneita kivikehiä, Lappalaisrinkilöitä. Temmeksessä on pait tätä Linnankangasta myös Linnanmaa, jossa myös on nähty kiviaitaus, mutta vähäpätöinen ja pieni. Sekin sanottiin olevan "Jättiläis-rakennus". Löytyypä sittenkin vielä yksi Linnankangas eli Linnanmaa Temmeksellä Matilan takana. Huomattava on, että nyt ollaan semmoisilla maaseuduilla, jotka ovat niin alhaiset ja tasaiset, että melkeen joka vaara, jolla vaan on vähänkin linnoituksen luontoa, saapi linnan, linnoituksen nimen.[45] Tällä Linnankankaalla on sen laatuisia raunioita, mitkä maanpinnasta kulkevat ratinmuotoisina alaspäin. Kivet ovat päänkokoisia. Mustosenkankaalla eli -mäellä, kolme neljännestä Wirkkulan talon ylipuolella Limingassa, sanottiin myöskin olevan "Jättiläiskirkko," mutta kun muutamat siellä käyneet miehet taas sanoivat siellä ei löytyvän mitään senkaltaista, niin en katsonut vaivaa maksavaksi sinne lähteä. Viimeinen paikka, missä Jättiläiset olisivat asuneet, sanottiin olevan Tornion puustelli.

Lapinraunioita löytyy muutoin esm. Pukamaalla, pikku ylänne
Törnävässä Linnanmaan vieressä, samaten kuin Mutstikkakankaalla
y.m.p. Muutoin on Lapinniemi Lumijoella pienemmässä määrässä samaa
Limingalle, kuin Tervola Kemille: Lappalaismuistojen keskuspaikka.

Limmi, Lappalainen, joka olisi nimensä antanut paikkakunnalle, sanotaan rakentaneen asuntonsa merta likeisemmän selänteen päälle, mikä selänne tästä oli saanut nimensä Lapinkangas. Tämä kangas eli selänne, joka puoliympyränä juoksee Lumijoelle päin, on näiden alankomaiden ensimäinen rintasuoja merta vasten. Kankaalle noustuamme,[46] havaitsimme vanhojen Lappalaiskotain jälkejä, joiden hävinnyt ja hajonnut tila viittasi hyvin ammoisiin aikoihin. Mitään mahdotonta se ei ollut, että, kuten kansa arvelee, nämät jäljet ovat jäännöksiä Limmin ikivanhasta majasta. Tavallista laatua nämät rauniot eivät ole, vaan nelikulmaisia. Myöskin oli niissä havaittavana se erilaisuus, että keskellä rauniota oli pienempi nelikulma, sekin kivestä, luultavasti tulen sijaksi aiottuna. Nämät rauniot olivat siis samaa lajia, kuin ne, mitkä löydettiin maanselältä Utajärven kappelin Sangin kylässä, eivätkä siis oikeata Lappalais-laatua, ehkä kyllä heidän asemansa hyvin sopii Lappalaisten asuntopaikalle. Sillä kun harjulla seisoo ja katselee sitä tasankomaata, joka harjusta levenee merelle saakka, niin juontuu helposti mieleen se aika, jolloin meren aallot löivät leikkiänsä Lapinkankaan juuressa. Ja silloinpa kangas olikin vallan sovelias kalastaville. Mitä raunioihin tulee, niin ne olivat tavallista suuruutta 8 jalan pitkillä seinillä ja luvultansa kolme. Yhdessä niistä, joka muutoin oli kaikista selvin, ei havaittu mitään tulensijaa eli takkaa.