Meteli-nimiä kohtaa meitä Limingallakin ainakin yksi: Metelinkangas, joka on kivikangas 2:den neljänneksen päässä Lumijoen kirkosta, Sallisen vieressä. Tällä kankaalla ei kuitenkaan ole muuta merkillisyyttä, kuin että siinä sanottiin ennen löytyneen muutamia raunioita.
Myöhemmistä ajoista on Limingalla myös muutamia muistoja, mutta nämät eivät sentään ole noita muinaisia paljoa selvemmät. Virstan päässä nykyisestä kirkosta menee valtatie pohjaseen päin pienen kummun ylitse, josta kummusta taru tietää kertoa, että se on entisiä, jalompia aikoja ja tapauksia nähnyt, vaikka kyllä nykyinen polvi huolimatonna sen yli kulkee, tietämättä siitä, että se polkee vanhoja muistoja. Tässä on näet seisonut kaksi kirkkoa, kumpikin muistossa surullinen, kumpikin muistuttava verisistä naapurisodista XVI vuosisadan loppupuolella, kumpikin vihollisen polttama, tulen saaliiksi joutunut. Näiden tapausten vuosiluvut ovat 1589 ja 1591. Kuitenkin mainitsee Mathesius, että Limingan kirkko on kolmekin kertaa poltettu, ja J. Snellman, että se poltettiin myös vuonna 1582, jolloin Venäläiset myöskin kävivät Pohjanmaalla.[47] Olisiko se tämä kirkon kolmas palo? Silloinpa olisi tämä kumpu ollut ihan kuin tulisoittona näissä rauhattomissa ajoissa. Vaan eipä tähän kyllä. Kumpu kantaa lisäksi nimen Linnukka s.t.s. pikku linna. Tämmöinen nimi ei olisi suotta sille annettu, koska sen luonto itsessään ei ole semmoinen, joka jotain suojellusta tarjoisi, niinkuin laita on muiden paikkain, mitkä näillä seuduilla ovat "linnan" nimiä saaneet kannettaviksi. Luultavaa on sentähden, että tässä joku linna on ennen ollut. Eräs kertoja tahtoikin muistaa kuulleensa, että tässä ennen mailmassa "ennen isoa vihaa" oli ollut linnoitus. Mutta mitään tarkempaa tietoa ei ollut tästä asiasta saatavana.[48]
Paljon selvempää tietoa ei tiedetty antaa toisestakaan muistosta, ehkä tämä on jo kirjoitettuun historiaan kuuluva. Sillä paikalla, missä nyt kirkko ja — likimmiten — kirkontapuli seisoo, on näet ennen ollut linnoitus, varustettuna maavalleilla ja puumuureilla. Tästäkin linnoituksesta mainittiin vaan, että se kuului ison vihan edellisiin aikoihin. Mutta nähtävästi on tämä linnoitus sama, missä asukkaat urhollisesti tekivät Venäläisille vastarintaa vuonna 1591, ja mistä ammuttiin nahalla päällystetyllä puutykilläkin vasten vihollisia, jotka ammuntaa niin oudoksuivat, etteivät voineet mitään tehdä linnoitukselle, ennenkuin epähuomion kautta, tykkiä ladattaissa, koko tykki herkesi laukeilemasta, Jolloin Venäläiset pääsivätkin voitolle.[49] Tämä linnoitus kuuluu olleen nähtävänä vielä meidänkin päivinä, siksi että kirkko sinne rakennettiin linnoituksen päälle.[50]
Isosta vihasta kerrotaan tavallisia murhaamisen kohtauksia ja hirmutöitä, ja tähän rauhattomaan aikaan viedään kaikki muistot, missä vaan surma ja kuolema ovat aineina. Isoon vihaan viedään näin esm. eräs n.k. "kalmisto", joka on Törnävän pappilan vieressä. Tämä Limingan pitäjä se onkin, jolla on kerrottavana hirmuisin tapaus kaikista tämän ajan hirmuisista tapauksista: kertomus äitistä ja hänen seitsemästä lapsesta, hevosen ruumiista ja seitsemästä ihmisruumiista, mitkä kaikki perätysten käytettiin ruvaksi, kunnes viimein tuli lasten vuoro, joista vielä kaksi kerrotaan ruumiillansa ravinneen jälkeenjääneitä omaisiansa. Tapaus tapahtui Haaran talolla emäseurakunnassa.
Suuria vaiheita Pohjanmaan asutuksessa matkaansaatti myös iso viha. Muistoja tästä on Limingalla esm. nimissä Kyrö, Wäisälä, Karjala — kaikki Lumijoen Lapinniemellä. Kyrön ensimäiset asukkaat sanottiin olevan Hämeenmaasta, Karjalan Karjalasta, ja Wäisälän asukkaista sanoi kertojani itsensä olevan viidenneltä polvea siitä suvusta, joka ison vihan jälkeen muutti Wäisälänmäeltä Savossa tänne tähän paikkaan, ja nimitti uutta asuntopaikkaa vanhan jälkeen.[51]
Muita merkittävämpiä nimiä on: Soini, talo Lapinniemellä, josta Ganander Mythologiassaan mainii, että se olisi erään Kalevan pojan rakentama, joka oli muka yhdessä päivässä tänne soutanut Paltamolta asti. Tarua ei enään tunneta. — Pappisaari, entinen saari, nyt niitty Törnävän joen rannalla, jossa kerran oli eräs pappi surmattu — milloin ja miten, on tietämätöntä. — Pispanmäki ja Pispanperä, molemmat Temmeksellä, mitkä taas kuuluvat lukuisiin pispa-taruihin. Edellinen kerrottiin saaneensa nimen siitä, että eräs pispa kerran oli pahan ruton aikana täällä haudannut joukon ihmisiä — luita onkin täältä löydetty. Jälkimäinen taas siitä, että se oli perimmäinen paikka, jossa pispa kulkiessaan täällä päin oli käynyt; pellosta sanottiin ennen löytyneen suuri rautakuula.
Siikajoen pitäjä ynnä Revolahden, Paavolan ja Frantsilan kappelit.
Jo enemmän kun 80 vuotta sitten, nim. vuonna 1783, tutki Ganander tämän pitäjän muinaismuistoja ja julkaisi havaintonsa saman vuoden Åbo Tidningarin 24:ssä numerossa. Tästä syystä en katsonut tarpeelliseksi uudestaan käydä näitä paikkoja tutkimassa. Liitän tähän siis ainoastaan muutamia vanhempia nimiä ynnä tarkempia tietoja Linnan- ja Pesuankankaan linnoituksista, joista Ganander antaa liian vaillinaisen kertomuksen.
Vuorenkankaan kohdalla kulkee Siikajoen poikki vedenalainen kivisilta, joka veden matalalla ollessa näkyy noin kahden kyynärän syvyydeltä, ja nimitetään Jättiläisten sillaksi. Puhuessani Iin pitäjän muinaismuistoista mainitsin sielläkin löytyvän samanlaisen kivisillan, nimeltä Hiidenpato, jonka ohessa tein sen muistutuksen, että se on mahdollista, että silta olisi ihmisten rakentama esteeksi muka niitä vihollisia vastaan, mitkä entisinä sodanaikoina tulivat jokea alas. Luultavasti on tämä Jättiläisten silta aiottu samaan tarpeesen, sillä muutoin ei ymmärrä sen tarkoitusta.
Lappalais-muisto elää täällä ainakin kahdessa nimessä: Lapinniemi
Siikajoella, eteläisellä rannalla, ja Lappi, kylä Paavolassa.