Tapahtuneista asutuksista puhuvat muiden joukossa talon nimi Hämet,
Siikajoen rannalla, siirtokunta Hämeenmaasta, ja Matilanperä
Paavolassa, joka paikalla elävän muiston jälkeen, on siirtokunta
Maaningalta Savossa.
Paavolassa, niinkuin Salonkin pitäjäässä, kerrottiin niin ahkerasti eräästä täällä olevasta ristinmuotoisesta kirkonrauniosta, että vanhanaikuinen ristihauta jo alkoi muodostua toivovassa mielessäni, kunnes ma vihdoin onnistuin tulemaan raunion perille, Hemmin talon vieressä, ja havaitsin sen, raunion, olevan ainoastaan kirkonperuksen, ristinmuotoisen, mutta tämänaikuisen, kristillisen. Tähän oli näet päätetty rakentaa kirkko, mutta syystä tai toisesta sitä ei sitten sinne rakennettukaan. — Kokon kestikiivarin vieressä näytettiin mulle Hautapakka niminen paikka, johon mainittiin ruumiita haudatuiksi ison vihan aikana. Paikan omistaja oli siihen aikonut kuokkia itselleen pottumaan, vaan lakannut kuokkimasta, kun oli luita ja pääkalloja alkanut näkyä. Se oli vähän tervahaudan näköinen.
Revolahdella löytyy sielläkin taas Metelinkangas niminen kangas, mutta ilman muuta merkillisyydettä; se oli kivinen santakangas vaan. Toinen Metelikangas sanottiin olevan Pehkolan kylässä Paavolassa etelä-puolella jokea, ja sen päällä samanlainen linna kuin Linnankankaallakin (alemmalla). Kertoja oli kertomuksessaan kuitenkin yksin, enkä ollutkaan minä tilaisuudessa tutkimaan hänen kertomuksensa todenperäisyyttä.
Mitä nyt tulee jo mainittuihin linnoituksiin, niin on ensinkin huomattavana se seikka, että ne ovat toisiansa niin likellä. Kun ei mistään pitäjästä pohjaspuolella Siikajokea tänkaltaisia linnoituksia ole löydetty — Metelinkirkko Iissä ei tule kysymykseen, koska sen tarkoitus nähtävästi on ollut erilainen — niin kohtaa meitä täällä äkkiä kaksikin kappaletta ainoastaan neljänneksen välillä toisistansa. Molemmat ovat näet Paavolassa, toinen Linnankankaalla, toinen Pesuankankaalla.
Linnankankaan linnoitus, Mäkelän vieressä Pehkolan kylässä, on soikea, pikkukivistä tehty muuri, nyt jo hävinnyt ja vallan huonossa tilassa, maata ja puuta päällä. Muurin korkeus on parahimmassa paikassaan ainoastaan 2 jalkaa, sen leveys taas — joka on vaikea tarkoin määrätä syystä että muuri, hajonneena kuin se on, ei selvään nouse maasta — on pantava noin 4 à 6 jalaksi. Vielä vaikeampi on havaita portteja. Muutamista maahan painuneista paikoista voi kuitenkin nähdä, että muurilla on ollut neljä semmoista, jokseenkin säännöllisesti toisiansa vastapäätä. Muurin ulkomuotoa osoittaa [tästä puuttuvalla] kuvalehdellä kuva V.
Pääsuunnaltansa käypi se pohjasesta etelään, on pituudeltansa muurien kanssa 93 jalkaa, ja leveydeltänsä 62. Nykyisessä tilassaan ei tarjoa muuri mitään suojelusta. Vaan näyttääpä kuin se ei ennenkään olisi minäkänä turvana itsessään ollut, koska ei näy merkkejä sen vieremästä. Kuitenkin on luultava, että muuri on varustukseksi eli linnoitukseksi aiottu; sen asema todeksi näyttää, sillä sen puolesta on sen turva hyvä. Eteläpuolella Siikajokea kulkee näet tässä paikassa selänne vasten jokea ja loppuu tässä vuorenniemekkeesen. Tähän niemekkeesen on linnoitus asetettu. Niemekkeen ja joen välillä on alhainen tasamaa — joka kenties oli linnoituksen aikoina vedenalainen — mutta itse niemeke loppuu niin jyrkillä seinillä, että muutamissa paikoissa olisi melkeen mahdotonta päästä ylös, elleivät nyt jo siihen juurtuneet puut ja pensaat ylöskiipeemistä auttaisi. Näiden avulla sinne nyt hyvinkin pääsee, mutta kun näitä ei ollut, niin on luonnollista, että jyrkät seinärinteet olivat parhaat puolustajat rynnäkköä vastaan. Joki on muutoin kiviheiton matkaa niemekkeestä, jonka ympäri se kiertää. Paikasta ei tiedetty antaa selitystä eikä taruakaan. Sama oli laita myös Pesuankankaan sekä Salostenkin linnan, joista ei myöskään mitään muistoa enään ollut jälillä.
Mitä Pesuankankaan linnoitukseen tulee, niin kutsuu sitä väestö Jättiläisten linnaksi (jopa haudaksikin). Se on sama kivimuuri, josta Ganander Mythologiassaan näin puhuu: "Pesuankangas, kiviylänne, jossa ma syyskuun 16 p. 1783 hajotin neljä kivikumpua; se on suuri kiviympyrä, vanhan vallituksen elikkä linnoituksen näköinen (Linnat) kahdella portilla, ja seisoo vallan jyrkällä mäellä; sisältänsä on se matala ja sileä ilman kivittä, mutta ulkoa harmaasta kivestä muurattu. Kenties on se samanlainen 'kalmisto' kuin esm. Kalmasaari Mangilan järvessä".
Näin Ganander. Mitä ensin hänen kuvaelmaansa tulee, niin on merkittävä, että mäki, jonka päällä linnoitus seisoo, ei ole niin vallan jyrkkä, ei ainakaan nyt enään, eikä läheskään niin jyrkkä kuin Linnankangas. Muurattu ei tämä linna ole enemmän kuin muutkaan samankaltaiset linnamme, vaan irtanaisista kivistä kokoon laadittu. Myöskin havaitaan siinä yhtä selvästi neljä kuin kaksi porttia, joten se tuleekin muiden linnain laatuiseksi (kts. kuvalehden kuvaa VI).
Linnankankaan linnoitukseen verrattuna on tämän linnan omituisuus sen muurin vahva leveys. Linnankankaan muurin suurin leveys oli vaan 6 jalkaa, mutta Pesuankankaan on kahteentoista saakka. Korkeus ei täälläkään ole suuri, suurempi kuitenkin kuin edellisen. Se oli korkeudeltaan 2 jalkaa, tämä on 2:sta aina 6:teen saakka. Mitat ovat muuten muurien mukaan: pituus 106 jalkaa, leveys 74. Ylänne, jonka kukkulalla linnoitus seisoo, on luultavasti ennen muinoin ollut saarena.
Että se olisi ollut "kalmisto", niinkuin Ganander miettii, on tuskin luultavaa. Tämmöisiä olisi silloin pitänyt oleman tiheämmässä ja semmoisissa seuduissa, missä ihmisiä ennen on tietysti ollut. Mutta niin ei ole laita, kosk'ei Salolla, eikä Kemillä, eikä Iilläkään, mitkä nähtävästi ovat tämän maanpuolen vanhimmat asutuspaikat, ole tämmöisiä. Ja jos Pesuankangas olisi kalmisto, niin pitäisipä samalla syyllä Linnankangaskin niin oleman. Mutta mahdoton ymmärtää olisi tässä tapauksessa, mintähden juuri tämä paikkakunta tarvitsisi kaksi kalmistoa näin likellä toisiansa, koska ei ole syytä luulla, että tässä paikkakunnassa väestö, eikä kuolevaisuuskaan, olisi ollut suurempi, kuin muualla. Pikemmin voisi tehdä sen arvelun, että nämä muurit olisivat kahden, keskenänsä riitelevän, suvun taikka heimon varustuksina ja linnoituksina, joista he toisiansa valvoivat ja joissa hakivat suojaa rynnäkköä vastaan.