Tervolassa ei löydy, pait mainittua juttua Kellonlähteestä, ison vihan aikuisia muistoja. Luultavasti oli paikkakunta niin harvassa asuttu, ett'ei vihollisilla ollut juuri erinomaista täällä saatavana. Täälläkin, niinkuin Kemissä ja Simossa, löytyy kuitenkin, varsinkin Kivaloon päin, "pakopirttejä" erämaissa; ja näistä ajoista on löydetty hopearaha, joka on säilytetty.[13]
Todistukseksi kirkkojen harvinaisuudesta vanhaan aikaan tiesi eräs juttu kertoa, että ennen muinoin "oli Kemistä lähdetty Salosten kirkkoon ripille". — Vanhinna kauppapaikkana Kemissä mainitaan Brauilan santa, Walmaria vastapäätä. Mutta kun Walmarin kirkko poltettiin, muutettiin markkinat siihen saareen, joka on vastapäätä nykyistä pappilaa. Tämä saari oli täynnänsä aittoja ja kauppa-puoteja, mitkä siinä seisoivat siksi asti, kuin nuotta-nuotiosta irti päässyt tulipalo niitä tuhkaksi poltti, mikä tapahtui noin 40 vuotta sitten. Nykyään pidetään markkinat lauttaus-paikassa, joen itäisellä puolella. — Kallinkangas, kivi-harjus kirkon luoteisella puolella, josta on kaunis näky-ala yli saaristoa, Torniota, kirkonkylää ja jokea, on historiassa tuttu rajana Ruotsia vastaan ennen 1809. Sen nimestä tiesi eräs juttu Tervolassa kertoa, että kun Kemin vanhan kirkon kelloja ensi kerta soitettiin, niin oli tämä outo ääni pahasti viiltänyt niitä Jättiläisiä korviin, mitkä silloin vielä asuivat Kivalo-vuorella, he kun olivat pakanoita eivätkä siis saattaneet kärsiä pyhää ääntä. Viha-päissään oli niistä yksi, jonka nimi oli Kalli, reväissyt vuoresta suuren kallion ja paiskannut sen vasten kirkkoa, aikoen tätä tällä tavalla musertaa. Vaan kallio-möhkäle lensi liiallisesta vauhdista kirkon toiselle puolelle, jossa se meni pirstoiksi, eikä sattunutkaan. Jättiläiset lähtivät nyt pakoon ja katosivat kokonaan, mutta kiviläjä, joka pirstoista tuli, kutsuttiin siitä asti Kallinkankaaksi.
Gananderin jumalais-tarulliset kertomukset "Kipumäestä", missä muka olisi kivi yhdeksällä reiällä varustettu, joiden keskimäiseen "kaikki kivut kiistetähän, turmiot tungetahan", ovat kansan muistolle tätä nykyä peräti tuntemattomat. Nähtävästi on nimi Kipumäki johdatettava sanasta Kivalo. Sananjuuri on näissä nimissä yhtä. — Kaleva-saduista muistuttaa nimi Kalevan väylä Kemijoessa Tervolassa. Satu tietää kertoa, että Kalevalaiset olisivat sauvoneet tätä muinoin väkevätä, vaan nyt kuivennutta, koskea ylös.
Löytämiä: Paakkolan maalla Taivalkosken viereltä on kesällä 1862 eräästä suosta, virstan päässä joesta, löydetty neljä kappaletta kupari-lootuja, joidenka kaikissa neljässä nurkassa oli Karl XII:nen nimimerkki ja vuosiluku 1711. Ne tekivät kappaleeltansa 2 talaria hopeata. Ne oli suon ääreen kaikki yhteen paikkaan pistetyt laidallensa seisomaan. Luultavasti oli joku ne sinne kätkenyt sodan aikana, ja kuollut tahi niitä ei enään löytänyt.[14] — Eräs kiviase on muinoin Kivalo-harjulta löydetty, mutta mihin se on joutunut, ei tiedetä. — Rautainen "Jättiläis-kirves" Ruikan maalta; varren-reikä sanotaan olleen kolmi-nurkkainen, terä tapparan muotoinen; kadonnut. — Rajasen maalta Simossa myntätty kupari-lootu. — Hepolan maalta, 10 vuotta sitten, joukko saman kaltaisia kupari-lootuja, vanhoja. — Pölhön maalta viis virstaa joen suusta, löydettiin kesällä 1861, kaivoa kaivettaissa joen rantaan, rautakeihäs, josta kuitenkaan ei muuta kuin kärki enään ollut jälellä, sekin taittunut. Keihäs, joka löydettiin 1:n syllän syvyydestä, oli löydettäissä ollut noin kolmen tuuman levyinen, multa särkynyt laidoistansa kun multa ja ruoste kaapittiin pois.[15]
Iin pitäjä ynnä Kuivaniemen, Haukiputaan, Yli- ja Ala-Kiimingin kappelit.
Paikkakuntain nimien seassa on Ii tosiaan vaikeimpia selityksen puolesta. Huviksemme mainin tässäkin vanhemman Ol. Rudbeck'in selityksen asiassa. Hänpä arvelee Iin saaneen nimensä muka Isiin jälkeen, joka oli Cimmerialaisten kuningas Inakhon tytär. Tämä Isis kutsuttiin näet myös Rhea, Freja ja Jo, josta Ijo, paikkakunnan ruotsalainen nimitys. Epäiltävä, jos kyllä verrattoman todenmukaisempi, on myös Mathesius'en antama selitys. Tämä näet sanoo,[16] että "kansan-taru johtaa nimityksen eräästä Lappalaisesta, nimeltä Hijo, joka veljinensä Oulas ja Limas, olisi ensimäisenä näitä paikkoja anastanut, antaen itse nimensä Iille, samaten kuin Oulas Oululle, Limas Limingalle". Tätä nykyä on tämä taru jo kokonaan hävinnyt pitäjästä. Mutta jos elikin se täällä Mathesius'en aikana, se on: toista sataa vuotta sitten, niin on sittenkin tarun todenperäisyys varsin epäiltävä, sillä jokseenkin varmaan voipi päättää, että täällä ennen Lappalaisia on asunut muuta kansaa. Jättäen Iin nimen johdatuksen sikseen arvelen nimen olevan tämän entisen kansan jättämän vaan.[17]
Mathesius pitää kuitenkin hänkin mainitun tarun Lappalainen Hijosta epäiltävänä. "Sed vix credi potest — lausuu hän — haec loca, capiendis piscibus maxime idonea, ad adventum usque Lapponum fuisse ignota". Olkoonpa nyi kalan-rikkaus tai mikä tahansa tähän syynä, niin se ainakin lienee varmaa, että paikkakunta jo varhain sai asukkaita, jopa ennen Lappalaisten tuloakin. Tätä todistanevat todeksi sekä muutamat muistomerkit, joista alempana kerrotaan, että myöskin vielä elävä kansantaru. Ennen muinoin — niin tietää tämä taru mainita — oli täällä asunut isokasvuinen kansa, joka oli asuntonsa rakentanut vuorille. Maata he eivät viljelleet, oleskelivat vaan kivikankaillansa ja vaaroillansa, josta ovatkin tämmöiset kivikankaat saaneet nimen Hiiden pellot, sillä Hiiden kansaa tämä oli. Näistä nimensä saaneita paikkoja löytyy vielä paikkakunnassa, esm. Hiidenpato, Hiidenkoski, Hiidenvaara, ja heidän viimeisenä asuntopaikkana osoitetaan vielä Hiidenkangas. Tämä Hiidenkangas on korkeanlainen hiekka-kangas, jonka ylimmäinen harju on laveata kivi-tannerta. Kiviharjun keskellä kasvaa pikku lehdikko, jota kutsutaan "Jättiläisten puutarhaksi", samaten kuin koko kiviharju myöskin kutsutaan "Jättiläisten kirkoksi". Sillä Jättiläiset ja Hiiden kansa ovat kansan mielessä yhtä, ja nämä nimitykset vaihdellaan eroittamatta toisiinsa.[18] Hiidenpato on poikki jokea kulkeva kivipato eli muuri, joka tekee laskeville veneille vaarallisen, lyhyen mutta jyrkän, vedenpudotuksen. Tämäkin mainitaan "Jättiläisten tekemäksi". Mahdollista on, että tämä pato on luonnon rakentama; mahdollista myöskin, että se on ihmisten. Tunnettu näet on, että Suomalaiset varustimena Venäläisiä vastaan sodissa 15 vuosisadan loppupuolella myöskin käyttivät sitä keinoa, että rakensivat kivisalpauksia jokien poikki, millä he estivät vihollisia pääsemästä jokia myöten kulkemaan ja saattoivat heille surman. Tämmöinen salpaus voisi Hiidenpatokin olla.
Että tämä Hiiden kansa olisi Lappalaisia, sitä kieltävät kansan sanomat vakaasti, sillä "eri kansaa ne oli". Lappalaisista puhuukin kansantaru usein jonkunmoisella ylenkatseella, jota vastaan se aina pelolla mainitsee Jättiläisiä eli Hiiden kansaa. Ja niinkuin Jättiläisten viimeistä asuntopaikkaa näytetään, niin näytetään myöskin Lappalaisten. Ne ei ensinkään sovi yhteen.
Hiiden kansa on nyt paennut kauas pois Siperian taakse, kertoo taru. Kuitenkin he vielä silloin tällöin ilmestyvät aaveina. Niin oli esm. muuan mies kerran, iltapuolella puuta hakatessaan Hiidenvaaralla, äkkiä kuullut kaikuvan äänen huutavan: "Mitäs sinä siellä kesken yötä puuta hakkaat, tuossahan talo, mene, pane maata!" Hämmästyneenä loi puun hakkaaja silmänsä ylös, ja todellakin, siinä talo seisoi hänen edessänsä. Ei muuta, tottelihan se puun hakkaaja, meni, pani maata ja nukkui siinä hyvin. Nousi taas aamulla ja meni työlle, niin katsoi hän taaksensa — talo oli kadonnut. Toinen mies taas oli kerran väsyksissään pannut maata erääsen saunaan sydänmaassa. Hiidet toivat oven kautta hälle silloin kauniin tytön. Mutta kun mies ojensi kätensä halataksensa tätä tyttöä, niin jo veivät Hiidet irvistellen tytön pois.
Eräästä "Jättiläis-linnasta" saapi joskus Iissäkin kuulla haastettavan. Se ei kuitenkaan ole mikään linna, vaan luonnon tekemä jyrkkä kallio nimeltä Herukkavaara, joka outoutensa tähden näillä alamailla on saanut kunnia-nimen: linna. Se on Olhavan kylässä, ja tarjoo jotensakin lavean katsanto-alan. Yksinäinen pietarin-leikki eli "Jatulin-taras", niinkuin näitä Kemissä kutsuttiin, kuuluu löytyneen Olhavan lasi-tehtaan tienoilla.