Lappalaisten jättämiä muistoja on pitäjässä useita. Olhavassa on pieni lampi, jolla on nimenä Lapinjärvi. Toinen Lapinjärvi niminen lampi on Oulun ja Iin rajalla, jossa myöskin löytyy Lapinneva. Yli-Kiimingissä on Lapinlampi. Tannilan kylässä on Lapinsaari, jonka ohessa siellä myöskin löytyy Hirsipuun niemi niminen niemeke, jossa Lappalaiset kerrotaan pitäneen käräjiä, tuominneen rikoksia ja hirttäneen syylliset, josta sen nimi. Mitään merkkiä siinä ei nyt enään näy. — Oijärvellä mainitsi eräs nykyisen miespolven mies nähneensä täällä lappalais-kodan, jonka seipäätkin vielä oli seisoneet siten, että ne ylhäällä yhdistyivät. Takkakin oli vielä selvästi näkynyt. Kertojan vanhempain aikana oli täällä vielä muutamia Lappalaisia asunut, mitkä olivat heille poroja kesyttäneet ja taivuttaneet. Näiden Lappalaisten seassa olisi muka myöskin eräs Niilman ollut, jota kesänä ei milloin nähty, hän kun oli kulkenut missä lienee kulkenutkin, vaan talvena aina taas tuli näkyviin, ja jolla silloin, kun ihmeteltiin hänen vielä elävän, oli tapa vastata, "no, mikäs tappoi?" Vanhempain Lappalaisten kuoltua oli muka heidän lapsensa yhdistyneet suomalaiseen väestöön, mikä naimisella, mikä palvelemalla j.n.e., mutta enin osa oli muuttanut pois paikkakunnasta.
Lappalais-rauniot ovat täällä, niinkuin useimmissa muissakin paikkakunnissa, enimmältään ympyriäisiä. Useimmat suuremmat vaarat säilyttävät näitä. Niin esm. Puutikkanenä, Matkavaara ja Poutuaselkä Tannilan kylässä, Mäntyharju Pirttitörmän kylässä, Makkaraharju, Härkövaara ja Metelinvaara Yli-Kiimingissä samaten kuin Wepsän kylässäkin, ja Huttulan kylässä Ala-Kiimingissä. Matkavaaralla on suurin Lapin-raunio, mitä nähnyt olen. Se on poikkimitaten kaksi syltää leveä, ehk'eivät tavalliset juuri yli yhden syllän ole. Puhumatta näistä ylimaissa olevista paikoista, niin on alhaisempiakin, joissa tänkaltaisia raunioita löytyy. Niinpä niitä korkeammilla saarillakin saapi nähdä, esm. Satakarilla, Röytällä eli Papinkarilla ja Krunneilla.
Mutta paitsi näitä ympyriäisiä kiviraunioita, niin tavataan nelinurkkaisiakin. Niin ovat esm. Matkavaaralla enimmät melkeen aivan neliöllisiä eli kvadratin muotoisia. Ne ovat samaten kuin ympyrätkin tehdyt kokoon-laadituista kivistä, yhden kerroksen korkeisiksi, mutta ovat tavallisesti suuremmat kuin ympyrät. Näiden sisällä tavataan välistä toinen pienempi nelikulma, joka luultavasti on takkana ollut. Samalla Matkavaaralla näytettiin myös yksityinen kivistä laadittu nelikulmainen pyykki, kahden kyynärän korkeinen, jota muka suuri-arvoiseksi arveltiin. Vaan uuden ajan väre vivahti rakennuksesta, ja nähtävästi se ei ole tätä vuosisataa vanhempi. Melkeen yhdenlaisen, ehkä pienemmän, sanottiin Portinkankaallakin löytyvän, mikä kivikumpu siis ei sekään vanha ole.
Erikaltaisia taas ovat ne kivi-ympyrät, joita Hiidenkankaalla Putahilla tavataan, ja joita kansa kutsuu "Jättiläisten luoliksi". Ne eivät kohoa maanpinnasta ylöspäin, vaan painuvat päin vastoin suppilon muotoon maan pinnasta alas, ja ovat laaditut suuremmista kivistä, kuin edelliset. Tämmöisiä täällä voipi havaita kymmenittäin. Lappalaisten jättämiksi kansa näitä ei katso, arvelee vaan niitä Jättiläisten tekemiksi. Mikä niiden merkillisyyttänsä koroittaa, on se, että kiviharjun toisella puolella eli missä kivirakka muuttuu tavalliseksi kivikko-törmäksi havaitaan kivi-laadelmia, mitkä kaikista muista eroavat. Kiviä on näet laadittu yhteen kerrokseen niin, että ne muodostavat suora-nurkan eli rektangelin, melkeen yhtä suuren kuin meidän tavalliset haudat. Keskellä havaitaan välistä myös yksi litteä kivikin. Muutamat näitä näyttivät pitkistä sivuistansa sisään päin laskeuneilta, niin että ne kesken olivat syvemmät. Miksi tarpeeksi näitä on rakennettu, on vaikea arvata. Kivet kulkivat ainoastaan yhdellä kerroksella, eikä niiden alla näkynyt juuri mitään, mikä olisi niiden tarkempaan tutkintoon tahi kaivamiseen kiihoittanut.
Merkillisimpiä tämän paikkakunnan muistomerkkejä ovat kivikummut Konttikankaalla Tannilan kylässä, seitsemän neljänneksen päässä soiden ja rämeiden takana Siurua-joesta, ja melkeen saman verran päässä meren rannasta. Avaroista rämeistä kohoaapi täällä vähitellen korkeneva kangas, kantaen niskoillansa korkeanlaisen, puoli-pyörön muotoisen kivirakan, josta rakasta sitten kummut kohoavat. Näitä kumpuja, joita kansa kutsuu "Jättiläisten haudoiksi", on täällä neljättä kymmentä. Ne ovat hyvin selviä, ehk'eivät kaikki ole yhden kokoiset, vaan vaihtelevaiset sekä laajuutensa että korkeutensa puolesta. Hauta-rakennusta ei vaivaa hiekka, niinkuin useimmiten muualla asian laita on, vaan kivien välit ovat tyhjät ja puhtaat, niin että vallan selvään näkee, että kivet ovat ihmisten kokoonlaatimat.
Yhden näitä kumpuja olen syllän avaraan poikkimittaukseen avauttanut. Kun oli purettu itse kumpu, joka oli suuremmista kivistä, — ei mikään kuitenkaan sen suurempi, kuin että yksi mies sen helposti liikutti — ja päästy kivirakan pinnan tasalle, niin alkoi kerros pienempää kivilajia. Nämä pikku-kivet suurenivat kuitenkin suurenemistaan mitä syvemmälle päästiin, ja muuttuivat viimein sen kokoisiksi, että meidän täytyi kolmen miehen yhdistyneillä voimilla niitä haudasta nostaa. Me olimme jo syllän syvyydelle päässeet, emmekä vielä olleet haudan pohjaa saavuttaneet. Arvataankin tämmöisten hautain pitävän 3:n, 5:n jopa 7:nkin syllän syvyyden. Kivien vastus kasvoi vähitellen yli voimiamme. Mutta kun hankalan matkan tähden emme voineet mukaamme vetää tämän, milt'ei arvaamattomankin, esteen poistamiseksi riittäviä rauta-aseita, niin täytyi meidän, pohjaa saavuttamatta, pyrinnöstämme luopua. Haudassa löytyi tiheään homelönttejä, ja hämähäkit näkyi siellä hyvin menestyvän. Alimmalta löytyi kerros punamultaa, melkeen kuin poltetusta tiilistä, mistä mullasta vähän otettiin ja pantiin tallelle. Muutoin on näillä haudoilla heille hyvin sopiva tila tässä erämaassa. Mailman metelisyys ei ainakaan kuolleita täällä vaivaa. Kivirakan kukkulalta seutua katsellen, näkee selvästi, että tämä kadonneen suvun hautausmaa on ennen muinoin meren saarena ollut.
Jos jo näillä muinaisen ajan haudoilla on historiallinen merkillisyytensä ja mielenkiintonsa, niin sama on vielä suuremmassakin määrässä sen muinais-jäännöksen laita, joka nyt on kuvaeltavana ja joka onkin paikkakunnan erinomaisin muinaisjäte. Se on eräs soikean-pyörä raunio, jota kansa sanoo Metelin linnaksi, mutta vielä useammin Metelin kirkoksi. Tämä sadun rakastama muinais-rakennus, kolmen neljän virstan päässä Kakon talosta Karjalan kylässä, on sekin ylängöllä. Puut kasvavat jo syvässä rauhassa tämän raunion päällä, ja sammal peittää ikivanhat muurit. Pari kolme kymmentä vuotta sitten olivat nämä muurit vielä neljän jalan korkeisia, kuten todistavat miehet, mitkä tätä siihen aikaan näkivät, vaan nytpä niistä ei enään ole juuri miksikään.
Ensimäinen kohta, joka silmään astuu, on raunion monikertainen rakennus. Ensin on näet soikea-pyörä valli eli muuri rakennettu, joka pisimmältä suunnaltansa kulkee idästä länteen. Tähän muuriin on tehty neljä porttia, toisiansa vastakkain, antaen koilliseen ja luoteiseen, kaakkoon ja lounaan päin. Sitten on tämän muurin sisäpuolelle vielä toinenkin muuri laitettu, joka kulkee yhtä-suuntaisena ja rinnakkain ulkomuurin kanssa, 8 à 10 jalan kaukaisena tästä. Sisämuurissa ei havaita portin merkkejä. Mutta mainittujen ulkomuurin porttien edessä näkyy hajonneita kivilajia, jotka ensi silmäyksessä näyttävät tehdyiltä ja rinkilöihin vähän vivahtavilta. Tarkempi tutkinto näyttää kuitenkin, ett'ei niin ole laita, tehden todennäköiseksi, että ne vaan hajoomisen kautta ovat sinne tulleet. Mahdollista on, että nämä kiviläjät ovat jonkummoisia hajonneita porrastuksia, koska ne ovat juuri porttien alla. Täten saapi tämä, muihin verrattuna monikertainen, kehämuuri semmoisen ulkomuodon kuin kuva I kuvalehdellä osoittaa. [Kuvia ei ole tässä mukana.]
Kun olin sen ulkomuodosta selvälle päässyt, päätin tarkemmin tutkia rakennuksen ainetta ja rakennustapaa, koska se tämä minusta tärkeäksi näytti päästäkseni oikeaan ymmärrykseen muinaisjäännöksen mahdollisesta tarkoituksesta. Käännyin siis ensin ulkomuurin tutkimiseen ja kaivatin sen kahdesta eri paikasta halki, missä muuri selvimmältä ja korkeimmalta näytti.
Ensimäisessä kaivannossa (a) havaitsin muurin tehdyksi kokoonlaadituista pään-kokoisista kivistä, joiden seasta kuitenkin löydettiin sekä suurempia että pienempiäkin. Hiekkaa ei tässä paikassa juuri sanottavaksi nähty. Sen verta, mitä siellä näkyi, oli aika sinne voinut myöhemmin saattaa. Sammalta oli muurin päällä. Toinen taas kaivanto (b) ei tuonutkaan paljaita kiviä esiin, sillä tässä oli muuri tehty enimmiten someromaasta, jossa kuitenkin tuon tuostakin sekä suurempia että pienempiä kiviä yhä ilmestyi. Lujaa rakennuslajia tämä ei ollut. Muutkin kehä-muurin osat näkyivät samaten olevan eri laatua. Tästä näyttääkin, ikäänkuin rakennettaissa ei olisikaan suuresti lukua pidetty muurin lujuudesta ja vastustus-voimasta, ellei muutoin sen hävinnyt tila arvosteluamme petä. Siitäpä näyttää kuin jos itsekuhunkin paikkaan olisi pantu sitä rakennus-ainetta mitä siinä vaan löytyi. Tästä kenties ne vähäiset syvyydet, joita muurin alla, ulkopuolella, vielä voipi eroittaa.