— Kun yhtäkkiää tuloo iholle sinisiä merkkiä ja jälkiä aivan ittestänsä, jottei tiärä mistää — kertoo frouva.
— Kun Hilta tänä aamuna puki ylensä, niin molemmis käsivarsis ja kaulalla oli huun puremia, sinisiä jälkiä.
Mun laski hiukset pääs heti ja taisin mä vähän nauraa pihahuttaaki, kun frouva suuttuu, ja sanoo jotta:
— No totta s’oon, älä yhtää virnistäkkää siinä. — Hilta! — Hilta, tuu tänne! — rupes frouva huuthon.
Ja Hilta tuli.
— Eikös sun’oo, Hilta, huun puremia käsivarsis, kun herr’ei usko?
— O-on — mulla — änkytti Hilta, jok’on pulskanpualeene flikka ja hyväs lihas.
— Näytä herralle — komenti frouva.
— Ei-jei, ei se passaa että Hilta täs riisumhan rupiaa — hätäälin mä.
Mutta mikään ei auttanu. Hiltan piti vetää pusurin hiat ylhä ja näyttää käsivarsiansa. Ja niis oliki sinisiä merkkiä.