Mutta kyllä siinä sitte oliki tavaraa! Ku oikee sellaasella lihatiinun kannella tuatihin kaikenkokoosia kippoja ja kappoja, pläkkitoosia, fatia ja talterikkiä ja kolmet veittet ja kaffelit ja kolme eri suurta lusikkaaki. Kaikki ne tällättihin siihen mun eteheni jotta koko pöyt’ oli niin täynnä jottei kyynäspäät pöyrälle mahtunhet.
Mä kattelin hyvän aikaa, jotta mistä päästä mä oikee alkaasin. Ja kyllä siin’oli monellaasta ruakaa. Yhreski talterikis oli ku jauhovelliä ja vehriäästä silppua, kaikellaasia heraheiniä siihen oli pilputtu. Ja yhres kupis oli niin piäniä punaasia naurihia jotta oikee mua nauratti, jotta mistä tuallaasia ipanoot’ oli löyrettyki.
Yhres klasises sokurikoolis oli selvää kananruokaa, piäniä perunan, rööperon ja muuretterin paloja ja kamalaa heraa kaarettu päälle. Ja makkaranpaloja oli seittämää eri sorttia.
Niistä mä alootinkin.
Mä nypiin vähä joka sorttia. Otin sitte yhren purkin kätheni ja kattoon, mitä siin’on.
Ja oikee kulkaa mun nousi hiukset pystyhy, ku siinä purkis oli kärmehenpaloja!
Tuas kahren tuuman pituusiksi palooksi oli leikooltu kärmes!
Mua rupes äykyttämhän n’otta aivan meinas tulla pöyrälle takaasi koko franskalaane räätti, ku samas tuloo piika ja tuaa pöythän hopiaasella prikalla suuria simpukankuaria ja limaskaasia näkinkenkiä.
Mä huurin jotta:
— Viäkää, viäkää takaasi tunkiolle tuallaaset nilviääset! En sunkaa må ny kaikellaasia limaskoota rupia niälemhän! — Ja tämä kärmes ja kaikki nämä pois! — — —