Mutta mitää ei kuulunu. Mettä vai kamalasti voihkii. Ja pimiä oli.

Puupäri rupes nii pelkäämhän jotta lähti pyhkääsöhön. Ja meni jotta lakkiki putos eikä tohtinu sitäkää ylhä ottaa.

Ja ku s’oli justhin parhaas fauhris, nii se tuli sen kolmannen puun kohrallen.

Ja siältä karjaasi itte se pääjunkkari oikee kirkommaan äänellä jotta:

— Puupäri!

Silloo löi Puupärin sääret klinkkuhu. Se putos kontillensa tiälle ja huuti jotta:

— Puhu palvelijasi kuuloo!

Ja se junkkari siältä puusta huuti jotta:

— Voi sinuas Puupäri parka kuin synnin tiällä vaellat ja viinalla ittes virvoitat.

— Mitä pitää minun tekemän? — huuti Puupäri kauhuusnansa.