— Mitä se tua syslunki oikiastansa tualla porstuakamarilla teköö? Hyvin ja paljo paremminkin minä sen tarvittisin, ku on nuata lapsiaki tuas kasvamas ja taloo on muutoonkin niinku mulle kuuluva. — No ei nyt taas sen pualesta, jottei omalla pualellaki tilaa olsi, mutta sais se tua köyhä syslunki muuttaa muallekki tuasta porstuakamarista.
Mikki puhuu siitä emännällekin jotta:
— Olis se hyvä ku sais tuan porstuakamarinki omalle väjelle — —
— Sanos muuta! — innostuu emäntä heti ja rupes kans kulkhon pää vääräs ja kathelhon karsahasti pikkutuvan pualelle.
Ja taloon kersat kans!
Ne rupes näyttelhön kiältä syslungille ja huutelhon jotta:
— Teirän pitää muuttaa pois meirän pikkutuvasta!
Mutta mitäs syslunki siitä välitti. Sanoo vai reisuustikki, ku Mikki-isäntä meni pihan poikki nii vihoosnansa ja toisassilmi jotta käveli tahkokränkkyhy ja meinas katkaasta koipensa, jotta:
— Nuan sitä ihmistä sokeurella lyörähä, ku se rupiaa himoottemhan lähimmääsensä omaasuutta, eikä tahro enää nährä omaa köyhää syslunkiansakkaa!
No muuta ei tarvittu. Siitä se suuttuu ja riahaantuu nii, jotta potkii ja riapootti koko kränkyn hajalle. Mutta päälle ei tullu, eikä olsi väärtti ollukkaa, ku syslunki on ollu soras, eikä oo siäläkää peljänny, vaikka ammuttihi monesta paikasta läpitte, n’otta viäläki pitää tohturin silloo tällöö kruppia kokoho kursia, ku pakkaa neulooksista repeelemhän.