Se lasketti nii tihiää ja vinkiää tulemhan oikee paremman sorttista juhulapuhetta, jotta toiset eivät saanhet suuvoorua.
Ja itte pualuehen Laapaninkin piti tunnustaa jotta:
— Kyllä s’oon hyvä valaasemhan päivän politiikkaa ja histooriankulkua tämä Savimäki.
— Ja mult’olis tullu viälä vaikka kuinka pitkältä — trossas se itte.
Ja niin se sitte kans valittihin oikee piiripuhujaksi. Se kulki pitäjästä toisehen ja puhuu ja puhuu ja seliitti ja valaasi, n’otta sen oli oikee leuvat tuvoksis ensin alkaappäältä.
— Kovaa täm’on hitsiä — pruukas Savimäki itteksensä huakaalla — mutta pääsööpä lopuksi viälä ministeriksi, ku meirän pualuehes on niin vähä kykyjä.
Ja Savimäki-poika se hinkkas ja hyppäs. Tuli sitte se aika ku erustajaehrokkahia asetettihin, eikä Savimäki tahtonu saara nukutuksi. Pirettihin kokous ja keskusteltihin, ketä sinne ny pannahan.
Ja ajatelkaa, hyvät ihmiset, ku Savimäjestä ei puhuttu mitää!
Ehrotettihin kaikellaasia Puita ja Heiniä, Kiviä ja Kantoja, eikä
Savimäjestä sanottu halaastua sanaa.
Sille tuli hätä käthen.