Se vei Peräloukon erustajan torppari Pökkelön porstuaha ja siälä ny sipinä rupes käymähän. En tiärä sitte, mutta reisuusti ainaki plutkahti ja sitte klunkutti ja pyhiittihin suuta ja ähkäästihin.
Ja ku Peräloukon erustaja Pökkelö sitte tuli kokoussalihi, niin se oli oikee pulskistunu. Kovasti punotti ja haisi hokmannilta. — Muista ny mitä mä sanoon — varootti Savimäki vielä oves. Pökkelö rykääsi sitte pari kertaa, niisti nenänsä ja otti puheenvooron ja sanoo jotta:
— Kuulkaa kansalaaset ja pualuetoverit. Kattokaa asia on ny sillä lailla poliittisella taivahalla, jotta ne pitää olla eri kykyjä, joita me äänestämmä valtiopäiville. Ei sinne kelpaa tällä kertaa pikku-kykyt, pitää panna oikee suuria kykkyjä. Ja tämä Savimäki, s’oon niinkus tiärättä oikee isoo kykky meirän joukos.
Siitä nousi eri pörinä, sanon mä. Kaikki hyppäs pysthyn ku neulalla tuikattu, huutivat ja huitoovat jotta:
— Jassoo vai pikkukykkyjäkö me sitte oomma tämän Savimäen rinnalla, häh?
Toiset suuttuivat kauhiasti, ottivat lakkinsa ja lähtivät. Mutta Savimäki piti pualensa, vaikka kyllä siin’ oli tälläämistä, ku kaikki parhuuset kykyt lähtivät, n’ottei ollu enää oikiastansa pikkukykkyjäkään. Piti panna ehrolle mitä rookas jäämhän.
Mutta Savimäki tuli listalle, ja s’oliki pääasia. Nyt ei sitte muuta — kun äänestää.
JUPEN JOULU.
Oottako kuullu jotta joulu on tullu, kuusijoulu, puurojoulu, pukkijoulu?
Kova tyä ja touhu on joka paikas ollu. Tupaa on pesty, varitaikinaa tehty, nisuleipää leivottu. Porsaskin on tapettu. Ja puariis on kauppa käyny ku siimaa. Lahjoja on ostettu, korttia lähretetty ja auttu-iltaa orotethan suloosella tärinällä.