Mitähän pukki tuaa? — se on ainua suuri kysymys, joka nyt huolestuttaa
Suamen kansaa.
Min’oon kans ollu jouluostoksilla. Onneksi ei mull’oo muita, jolle trenkää lahjaa ostaa ku uskollinen ja hianosti sivistyny Juppe-koirani.
Ja sille mä ostin auttuna sen lahjan, josta se parahite tykkää. Se on piäni kaunis knakkimakkara, jonka mä paan silkkipaperihi ja siron korjalla silkkinauhalla ympäri.
Sitte ku tuloo ilta ja klapinnakkoon aika, mä seliitän Jupelle jotta:
— Kule kule, mikä tuala porstuas on!
Ja silloo nousoo Jupen niskakarvat pystyhyn, häntä suaristuu kankiaksi ku keppi ja rupiaa kuulumhan juhlallinen murina.
Sitte mä sanon jotta:
— Mä meen ajamhan sen pois! S’oon vissihin sutari — — Älä tuu sä, se pian puroo sua.
Silloon menöö Juppe pöyrän ala, murajaa ja haukkuu.
Mä menen porstuahan, käännän turkit väärinpäin ja tulin neliinkontin hirviästi ähkyjen sisälle.