Eileen kun lehti oli jo valmis ja mä knapittin housuni, jotta mä lähren kotia, (m’oon kuulkaa niin lihoonu, jotta aiva pitää pitää housunliirinkiä auki ku kriivaroottoo) — niin samas soittuu telefooni ja kysyttihin jotta:
— Haloo, onko se herra Jaakkoo?
— Joo, s’oon minä itte!
— No päivää ja tervhyysiä Ruattista ja olis mulla vähä tulijaasiaki — —
— Häh, mitäh — kysyyn mä ja sanoon toisille toimittajillen jotta:
— Hiljaa ny poijat. — Niin mitäs se olikaan?
— No ompahan vaan vähä Brattia potus.
— Kuka puhuu, tuata, kenenkä kans mull’on kunnia puhua?
— Tjaah, se on vähä arka paikka. Mun ei passaa sanua nimiäni, mutta min’oon se sama miäs, joka tunnethan hra Tuntemattoman nimellä.
— Oohoo — pääsi multa.