Silloo se herrannäkööne miäs, joka siinä kans syynäs sitä nahkaa ja oli kovasti ymmärtävääsen näkööne, rupes tolkkaamhan jotta:
— Teme nakka ole sellane elävä ku ole mettäs ja istu puus. Se olla ei susi, eikä karhu, se ole niinku kissi ja istu puus ja ole oikke vihane ja aiva freesata. Se tappa lehmiä ja lamppata ja koira se pure knik knaks pää pois! —
Kauppaneuvos Tukkusen nousi tukka pystyhy ja käsi vapisi.
Sanoo viimmee jotta:
— Ei suinkaa se vaa tiikeri oo? —
— Ei, ei se tiikeri ole! — Få ja lov o presentteera, Kranpär,
Kampia-Vaasa ladukool tispunent. Eikö härra olla Komesseroot Tukkunen?
— Joo, Tukkunen min’oon — sanoo kauppaneuvos ja kovasti puristi herra
Latukoolin kättä.
— Se ole oikke fiini nakka, teme kattluu, mine meina osta se — sanoo se herra Latukooli. —
— Mutta eihän täs oo häntääkää, ku pikkuune pätkä! — imehteli kauppaneuvos Tukkunen. —. Mikäs se sellaane mettänpeto on, jollei oo häntää —
— Jaa, kattluu, sillä ei ole hänttä. Ei karhuka kulke häntä kans. Karhu häntä ole poikki. — —