Se kun niiren akkojen ei enää tartte seisua viis tiimaa päⁱvas maitopuarin eres.
N'oli siihe jo niin tottunhet ja ruvenhet tykkäämhän, jotta ny ne on aivan kipeetä, kun ei enää saakkaa rookata koko kortteelin akkoja yhres paikas ja praatata ittiänsä oikeen tyhjäksi heti aamupäivällä.
Siin’ oli niin mukava istua hinkin päällä ja haukkua maalaaset ja lahtarit, puarifröökynät ja maitokuskit ja fiinit frouvat ja jopparit ja kuninkahat ja ruattalaaset ja elintarvesherrat ja perunat ja toriakat ja suutarit ja Mäkiskät ja Lumperskat ja niiren tyttärekki ja talonomistajat ja poliisit ja paperimarkat ja halkokauppiahat ja vosikat ja meijerimairot ja — ja toisekki akat, jokk’ei meinaa pysyä rivis, ku tukkiivat toisten erelle, vaikka:
— Mull’on viis piäntä lasta kotona ja hellanpesäs valkia!
Siinä s’oon kuulkaa se, mitä varte akat on tullehet niin krätyysiksi.
POLIISIN VAIVOJA.
Oottako kuullu, että Vaasas poliisit ovat ny kovasti murheellisia?
Ku putka ei pirä yhtää kutia. Ja ku pyysit tuloovat tämän mailman aikha nii päässilmääsiksi, että repiivät tiiliskivekki irti putkan seinistä ja lähtöövät pylkkimähä. Eiväkkä puhu mitää.
Eivät yhtää ajattele kuinka paljo siin’on vaivaa poliisiilla, ku niiren pitää kaikenmailman hunskelien peräs hypätä, ettiä ja kysellä, vaania ja vahrata. Ja ku sitte viimmee on yhren junkkarin saanti kiinni, nii ei saa eres lyäräkkää, vaikka se peijakas valehteloo, n’otta korvat huiskun.
Eikä tunnusta, että hän on makkaran varaastanu, vaikka se löyrethä sen housunplakkarista. Sanoo vain jotta: