Se oli sitte isoo sika! Ei stä tohtinu mennä oikee likiltä kattomhankaa. Karsinan raosta vain vähä luurata, ku se seisoo poispäi. Ja siltäki mun pakkas ottoho oikee hengen kiinni. Ja ku se kääntyy, nii silloo ei Jaakoon nenä ollu enää likilläkää karsinan rakua. En totisesti olsi sitä sikaa kattonu silmästä silmhä, vaikk’olis annettu kaks viittäpenniä ja viälä fiikuna kaupanpäällistä.
S’oli suuri ku tuparati. Mutta kualema sillekki tuli ja syäthin piänis paloos.
Ensin se kölläthin, sitte pistethin, kaltattihin ja raamastethin. Pää leikathin poikki korvinensa ja panthin lihatiinun kannen päälle. Jalaat panthin rivihinsä lauranpaloolle ja trenki Juhannes, joka siinä puukkoo käres hääräs, karjaasi mulle jo toiskan kersoolle että:
— Jos’että mee siitä kauemmas, niin mä köllään ja kalttaan teiräkki!
— Et sä Juhannes tohri meitä tappaa! — sanoo Uurentuvan Jussi, jok’oli meistä vanhin ja viisahin.
— Vai en tohri — karjaasi Juhannes ja haverti Jussia niskavilloosta kiinni. Se nosti Jussin ilmaha, riapootti ja toises käres heilutti kauhiaa puukkojansa.
Toiset kersat päästivät haikian mölinän ja juaksivat pakhon. Mä huurin kans, mutt’olin niin peljästyksis, etten päässy juaksemha. Ja housunpelliki oli auki. Ei auttanu muu ku nöyrästi pyytää Juhannekselta että:
— Ethän Juhannet viitti mua tappaa? —
— No jääkhö ny tällä kertaa viälä tappamata — sanoo Juhannes ja päästi
Jussinki tappamata pois.
Jussi hairas mua heti kynkästä kiinni ja viärä hyppöötti niin että
vain silloon tällöön otti toinen jalka maaha. Portahille asti vei.
Kuistin penkiltä rupes sitten koko kakaralauma haukkumha ja huutelho
Juhannekselle. Oikee nuatin jälkhen veisasivat että: