Samalla lähretän omasta pualestani kunki kunnan Jaakkoo Koippuralle parhaat ja ymmärtävääset tervyyset ja kehootan heitä vastaki virkansa pualesta ja yhteeskunnan torelline etu silmään eres, lujasti ja ittepintaasesti panemaha kaikis asioos vastaha.
Se on meirän Jaakkojen leiviskä.
UURENVUAREN KUVIA.
Oottako kuullu kuinka meill'on kovasti valettu uurenvuaren kuvia?
Siin'oliki sellaane tohina, ett' on tainnu kuulua vähä kauemmaski. Plyijyn paloja kun piti koluta joka loorasta ja valinkauhaa éi tahtonu löytää ettimälläkää. Trenki-Kuustaa löyti viimmeen kokilta, johna kakarat oli kesällä asuullehet ja kaivanehet sellaasia kuappija välikattoho, ett' oli vähältä, ettei isä piiskannu niitä sillä kauhalla niin uurenvuaren auttu kun oliki.
— Kyllä n'oon niin päässilmääsiä nua meirän kersat, että niitä pitääs lyärä ja hyppööttää tullen mennen — sanoo isä.
Mutta äitejä vain nauratti. Se sanoo että:
— N'oon vissihin tullhet isähänsä!
— Ookko vaiti siinä! — jahkaasi isä ja sitte ruvethin niitä kuvia valamhan.
Puhtahista koivunlaikoosta tehthin takkaha valkia ja Piika-Hessa toi kripasangoolla puhrasta vettä prunnista. Poika-Matti oli kauhan varres ja muut niin noukkinensa ympärillä, että Lirkulta pääsi itku, kun s'ei nähny mitää. Äitee nosti sitte Lirkun niin että senki nenä tuli takkakivelle. Sitte nakathin talinpala kauhaha, että tulis kirkkahampia kuvia ja se kun prätäji ja kärys.