Silloo samas reisun vain prätkähti, niin piaksunnaula meni poikki.
Piaksu jäi siihe paikkaha.
Flikka meni viälä hyvän matkaa ennenku kattoo taaksensa ja näki, ettei se kummajaane enää tuukkaa. Silloo se jätti pyäränsä ja meni hakho piaksua.
Ja näki ku kummajaane meni manaten takaasi, pyhiiskellen naamaansa.
Ja ku se pääsi aseman tyä, niin nousi hiljaa ilmaha, astoo samasta klasista sisälle, kääntyy viälä takaasi, nuan nuan huisuutti käsiä, viälä vähä möläji, pani klasin kiinni ja katos sitte, niin ettei näkyny enää yhtää mitää.
Ja ny on koko Tervajoki aiva kauhun vallas. Kukaa ei tohri enää pimiän aikana aseman plassille tulla, ja päivälläki ihmiset teköövät suuren kaaren sen klasin paitti, johna se kummajaane nähtihi.
Jokku kuulemma panoovat virsikirjan aina plakkarihi kun pimiän aikana asemalle menöövät.
PIIKA KELLARIS.
Oottako kuullu, jotta kukin laillansa asuuloo?
Ja hyvin toimhen tullahan. Vaikka pakkaa sitä klonahroksia ja trykkifeiliä silloon tällöön tulohon.
»Klumppuusta s'oon ihmisen elämä, mutta siinähän se aika kuluu.»