— Mutta mihnäs on meirän makkatammitta ja kiskonkaava? — kysyy yhtäkkiää isä ja kattoo mun päälleni, niinku m’olsin ne johki vetäny.
— Jaa, mihnäs onkaan makkarammitta ja kiskonkaava? — sanoo Hessaki. —
Ookko sä Jatka vetäny niitä?
Mä seisoon silmät pyäriääsnä ku puusta puronnu ja koitin sanua että:
— Em m’oo nähnykkää, enkä tiäräkkää mik’on makkarammitta ja kiskonkaava.
Silloon seliittivät kaikki mulle että:
— Nyt ei tuu koko makkaraan teosta, eikä kiskoosta mitää, jos ei saara makkarammittaa ja kiskonkaavaa. — Kuinka stä taitaa makkaraa tehrä, jons’ei oo mittaa, että tiätää kuinka pitkä ja väärä se olla pitää! — tutkathin multa.
Ja mä käsitin sen selevästi, että siit’ei tuu mitää, jos ei jostaki saara makkarammittaa ja kiskonkaavaa.
— Mee ny jouthu Jatka pyythön Uurentuvan emännältä laihnaksi makkarammittaa ja kiskonkaavaa — pyyti äitee.
Ja mä tiätysti heti lährin. Meninki aika hamppua, aukaasin oven ja pyyrin hengästyksis emännältä, joka justhi puhalti valkiaa viriämhä hauretvesiparan ala että:
— Äitee kätki pyytää makkarammittaa ja kitkonkaavaa!