Sielä oli yhyres taloos leivottu jo nelijättä päivää ja emänt' oli aiva katketa, kun ei yölläkää saanu nukkua ku aina vaa piti nosta kattonahan juurihulikkaa.
Ja siltäki oli yhtenä yönä juosnu hulikka ylitte, ja juuri menny pitkin laattiaa, niijotta ku piika-Manta aamupimees tuli ylisängystä alaha, nii jalaka lipsahtiki ja Manta meni luistaan istuallansa takanloukkohon asti. Ja kiljuu ja krääkyy n'otta koko taloonväki huomaatti.
Eikä se kumma ollukkaa, jotta krääkyy, kun pairan kivijalka luisti alta pois ja tarttuu tikkuja.
Vaikka emännän pistikin kauhiasti vihaksi, ku juuri oli juosnu pitkin laattiaa, niin ei se saattanu olla nauramatta, kun Manta manaali ja piteli paikkojansa.
Mutta trenki-junkkarill'oli kovasti mukavaa. Se nauraa kitkutti aiva vääränä ja kiusas Mantaa n'otta:
— Pitääs vähä talita anturoota, niin luistaas paremmi!
Mant'oli nii mokristuksis koko päivä, jottei sanonu halaastua sanaa. Kulki vaa erestakaasi ja paiskii ovia. Ja kun se emooksenki otti, niin oikee vihantiestä mäikötti ja pyöritti n'otta jauhot pöläji.
Oikeen se pihajiki kun leivin-uunia lakaasi;. Eikä trenki tohtinu sanua sanaakaan, kun Mantall' oli uuniluuta käres. Jos oliski sanonu, niin ympäri korvia olis saanu. Olkansa taitte vain luikkii ja piaksurajaansa kursii klasipieles.
Kun oli jo kaks uunillista paistettu, niin tormootti Manta tupaha ja äyskääsi:
— Mikä täälä palaa, kun haisoo nii käryltä?