Kaikki poukahtivat pysthy ku ammuttu, haistelivat ja kans heti tuntivat palanehen käryn.
Siinä tuliki hyppöö ja hätä. Mentihin peräkanaa nurkasta nurkkahan ja tuvasta kamarihi ja kamarista porstuaha ja tuvas mentihin ympyrää n'otta sinitti ja emäntääki rupes viemistämhän.
Katteltihin kaikki paikat, penkin-alustat ja sängyn aluuset. Palaattihin sängyn alla kenkäroukooset ja akkaan pankot, mutta mitää ei löytty.
Ei muuta kun, jotta Manta, jok'oli telannu sormensa sängyn alla, meni ja sukaasi kissiä patapenkillä nii vastapläsiä, jotta se lenti hyvän matkaa sippuloottaan eikä tohtinu naukaastakkaa.
Ja vaikka kuinka ettittihin joka paikasta, kokista ja kellarista, niin mistään ei löyretty valakiaa. Mutta käryä oli ja haisi nii kauhiasti, jotta oikee silimiä kirvelöötti.
Mant'oli hypänny, jotta s'oli oikee väsyksis ja istuu viimmee penkille hengittämhän. Siunaali jotta:
— Mikä kauhia palaa kun — — —
Kun samas pompahti ylähä ja kiljaasi:
— Sus siunak ku polttaa! — ja lyörä fläsyytti häntäänsä.
Silloo vasta havaattihi, jotta valakia oli irti Mantan hamhenhännäs. Ja oli jo polttanu suuren reijän, jotta kintut vaa vilaji.