Niiren on menny karkausvuasi päähän. Ykskin on ruvennu niin hoomuamahan, että meinaa viärä kaikki kakulakepikki Napujen Jarvoja myäre.
Tiätää sen, jotta siin’on hätä toisilla flikoolla ja akoolla ja sellaasillaki joiren ei tuu asioohi yhtää mitää.
Mutta kaikki ne ny vaan soiluaavat ja flääsyäävät jotta:
— S’oon aivan kauhiaa friijoota se sellaane, kun ei mitää rajaa eikä krateeria piretä!
— Sano mun sanonehen, että täm’ei oo hyvän erellä — siunaali ykskin akka, kun taas oli niiren flikkaan tykönä koko yän kotit tyrjännehet.
Kaiket illat ja yäkkin perähän ovat liasus ja sellaanen hatkanpotka onkin, jottei tuollaast'oo nähty, eikä kuultu.
Ja kyllä se akka vaan tiäsiki. Niin firrooksihin ja syvihin ajatuksihin oli täs erellispyhänä sen yhren flikan vetäny, jotta ku seurataloolta aamuyästä tuli ja oli kauhiasti fletkooksis, niin ei havaannukkaan, kun putos prunnihin n’otta floiskahti.
Ei muistanu eres kiljaastakkaan, niinkuu pruukathan ja akkaan pyhä tapa o.
Prunni oli runnisti kolomia syltä syvä, mutta onneks’ oli vain nuan kyynärän verta vettä pohjas.
Sinne tuli isthallensa, eikä käyny kuinkaa. Alavouvinki vaan pahoon kastuu ja sukat meni sylttyhyn.