Akka toi takanporosta prässirauran n’otta tuhka pöläji ja kaffipannu kaatuu silmällensä porohon.
Kräätäri hairas prässirauran, nosti sen korkialle, hyppäs oven ethen ja rupes veisaamahan kualinvirttä jotta:
»Tää on viimmeenen taisto,
rintamaan ny yhtykää — —»
— Kuuleksä akka! Rintamaan ny yhtykää — — tuu tuu säki, kuuleksä.
Silloon vasta kräätärin akkaki käsitti. Se pani esti vasthan jotta::
— M’oon sosiaalitemokraatti, enkä kannata aseellista esiintymistä — —
Ja rupes itkiä köllöttamhan.
Mutta kräätäri oli hirmunne. Se haukkuu silmänräpsährökses akkansa yhteesen rintaman ja tyavaen asian petturiksi, kavaltajaksi, lakonrikkuriksi. Sanoo Noskeksiki.
Ja kun ei mikää näyttäny auttavan niin karjaasi jotta:
— Tuukko peijakas rintamahan, elikkä mä mollaan tällä prässirauralla!
Mikäs siinä auttoo. Akan piti ottaa isoot sakset kouraha ja asettua ovenpiälehen.