Mua piretthi Antis kovasti viarasna. Emäntä antoo sokurinpalan ja kysyy, joko meirän harmaa kana on poikinu.
Mä sanoon, ettem mä tiärä. Niinku tosi oliki.
Sitten tuli Fiikee porstuasta. Sill’oli fiilipunkin vannes ja kakspiikkine mäntäkrapa kouras.
— Jahah, siinähä ne ny onki makkarammitta ja kiskonkaava — sanoo emäntä ja antoo ne mulle. — Katto vain ettet Jatka kaaru ja särje näitä.
Mä lährin vähä taitavaa ja varovaasta kotiappäi. Kannoon toises käres makkarammittaa ja toises kiskonkaavaa ja huurin porstuas että:
— Aukaatkaa ovi, etten mä tärje näitä mattarammittaa ja kitkonkaavaa.
— On se aika kelvos poika tua meirän Jatka kun se nuan kovasti hukaa asioolla kulkia — sanoo äitee.
— Kyllä Jatkan pitää ny saara ittellensä oman pikkuuse kyrsän ja kaksinkertaase makkaran kaulahan — nauroo isäki.
Ja ne mä sainki.
Mutt’en sen erän perähä oo enää juassu makkarammittaa enkä kiskonkaavaa laihnaamas.