Luuloo pöllöö, että sitä poukotelhan kuinka rookaa. Tahris ja tasapökkää tiätysti.
Siinä se klepaji se Aaprahami sen Jaakopin kuphelia ku mikäkin poukotes, eik’olsi näyttäny miltää koko meno, jons’ei Jaakoppi olsi vetäny sillä heljällä äänellänsä, että:
»Kaksipa kotua poijall’o,
on linna ja lasareetti
Hih!
on linna ja lasareetti- — —»
Siihe katkes laulu ja Jaakopilta pääsi kirpiää että:
— Älä tanan helevetti hypi mun varpahilleni!
Aaprahami kun kans riamastuu, otti ja poukahutti kerraasti oikee korkiaatte, ja tramppaskin Jaakoppia kintuulle.
Niin ne sitte tulivat raittia roikastaan Jaakoppi ja Aaprahami kirkonkylän paikkeelle. Ihmiset höröskorvin kuuntelivat ja sanoovakkin, että:
— Taitaa olla häjyjä liikhellä.
Eikä aikaakaa kun yhren taloon ovi riipaasthin seljällensä ja Jaakoppi poukahutti keskilattialle ku kärppä. Sivalti puukoon tupestansa ja pyärähti ympäri kun viipperö.
— Hiuuuh! — sanoo. — Totta jukulaut hohtimet sanon minä! Onko täs taloos miähenvastusta vai häh?