— Hou! — Onko pappi pöntöös vai penkin alla? — Tänne tulivakki ny itte
Aaprahami ja Jaakoppi, reirut poijat Härmän Matonevalta. Hih!
Pappi tuli peräkamarista kattomha, kukka sellaasta präiskettä pitäävät.
— Mitäs miähet näin syränyällä ovat kulkeella ja tänne tuloovat mellastamha? — kysyy pappi niin sinnis että aiva pihaji.
— Jaa, että mitäkö tänne asiaa — härnäs Jaakoppi.
— Me tulimma herra pastori hakhon papinkirjaa, että m’oomma reirut poijat, totta jukoliste hih!
— Rupias pappi korjasti vaa kirjoottamhan, kyllä nämä poijat petaalaa.
Ja s’oon sun virkas, pisti Aaprahamikin välihin.
Kyllä papin syytti hyppyysiä ja teki miali nykäästä niinku Härmäs tapa on ja tairetha, mutt eihä papin passaa, ei Härmäskää, tarttua miästä riveeliihi kiinni ja pläsittää, vaikka luantua kuinka karmiis. Papin pitää vaan iskiä sananvoimalla, eikä saa manatakkaa, vaikk’ olis kuinka paha olla.
Huanommalle pualelle siinä jää suunpruukoos kun toinen helapäätä heiluttaa. Puukkoo s’oon joka Härmäs selvää teköö. Ei sanan miakka ainakaan haavaa härmälääsen nahkaha puhkaase.
Ei ollu papilla helapäätä, ei moskulaa, pannunjalkaa, ei eres koippuraa, joll’ olis passannu tärähyttää. Piti niällä vaan ja tytyä. Ja ruveta kirjootho peijakkahille papintoristusta.
— No eikös näin komjas taloos oo viarahille mitää tarittavaa? — karjaasi Jaakoppi. — Harvoon me täälä viarahis oomma. Tuas pappi näille Matonevan komjille poijille pottu pöytähä, niinku pruukatha. — Ja vähä kiukkuusta!