Eikä tuu yhtää selkä kipiäksi!
Siinä on vain pirettävä varansa ku emäntä huutaa kaffille, ettei poijanhöperö verä ojapaikasta tiälle. Siinä tärskähyttää niin armottomasti. Voii jäärä kiäliki välihi.
Pitää kattua, että poika viää siltapalkasta ylitte ku kaffille lähtöö.
Ja samoon kaffilta tulles. S'oon kattokaas sillä lailla, että ojapaikas tärskähyttää tullen mennen.
HEVOOSTA VAIHTAMAS.
Oottako kuuliu, kuinka yhren isännän käythin hevooskaupas Vaasan markinoolla?
Sill'oli sellaane vihapito salvia, jota s'oli manannu Mikkelistä asti. Oikiastansa s'oli muutoon kaikin pualin hyvä ja vankka hevoone, mutta ku se sai sen pään, niin hyppii pysthy, potkii, prätkytteli ja tryyköötteli, mihkä rookas. Eikä isännän auttanu mikään. Pänttäs sitä eli löi, s'oli yhren tekevää. Mutta pahite isäntää suututti se, ku s'oli purottanu sen hevoosen takia ainaki viis kertaa lakkinsa. Ja lakit on nyt tyyrihiä.
Ku se hevoonen sai sen iilin päähänsä keskellä maantiätäki, niin sit'ei osannu yhtää pitää varaansa. Siitä paikasta riipaasi, n'otta lenti lakki tiäpualehe. Ja monta kilomeetriä mennä paasootti, n'otta piti irvillä hampahin pirellä ittiänsä rees kiinni. Takaasinpäi ei sitä hevoost' olsi saanu tulhon vaikka sen tuhat olis ollu. — Sinne jäi lakki, ja kyllä niillä ottajia on.
Ja sitä varte s'oli se isäntä tullu markinoolle vaihtamahan pois sellaase pritakan. Oli varannu pari pottua pontikkaaki turkin plakkarihi, että saa paiskata naamahansa ennenku plassille lähtöö. Ja minkälaane hevoosmiäs s'olis, jok'ei olsi pöhnäs? Eihän stä viitti huutaa ja valehrella selvällä päällä, nii ku hevooskaupas pitää. Isäntäki teki kortteeripaikasnansa kolme kissintunssia, seikasta plöröä, n'otta tokeniki. Pakkas jo pihasta lähties vähä viippoottamha.
Mutta kyll'oli kans oikia ääni kellos, ku isäntä paiskas ittensä rennosti rekhen ja hihkaasi että: