— Hei elämää, eikä mitää kituelämää! Tiä auki ja taivasta myäre!
Ja kyllä salvia lähtiki n'otta pyry nousi Pitkääkatua plassille päin.
Ei keriinny poliisikaa ku härintuski hankehen hypätä ja vähä krääkäästä.
Santviikin mäen pääll' oli hevosia ja miähiä aivan mustana.
— Hevoone ku limppu ja poika ku mötiäänen! — hihkaasi isäntä, joka kyllä taisi. — Täs s'oon hevoone, jok' ei lantiilla lohkee.
Koht'oli miähiä ympärillä pää vääräs siikaroomas. Salviaa kattothin erestä ja takaa. Yks oli suusta luuraamas, toinen perästä sihtaamas. Kattoovakki tarkasti. Ja se mustalaane, joka piti häntää ylhällä, kiljaasi sille suusta kattojalle, että:
— Näkyykö läpi?
Silloon suuttuu isäntä ja huitaasi mustalaasta suittenperillä ympäri korvia. Sanoo että:
— Oikee köyhät ei saa kattuakkaa! Eikä sikavainaan silmill' oo ennenkää nähty!
Samas tuli yks Vähäänkyröön lahtari kaakillansa kolistaan sellaasta lentua, jott' oikee hirvitti. Kuinkaha oliki saanu koninsa sellaasehe vauhtihi. Yks äijä siinä tuumas jotta:
— Huipathanko huppia?