— Antaa mennä vaan! Meill’ on tämän Tallkreenin kans puhet flikka-asioosta. S’oon kuulemma se mun vanha helluni Ilmajojelta ny Helsingis ja Tallkreeni on sen nähny — huikkas Tuamikoski Hannekselle.
— Mutta kattokaa vaan, jottei tua afrikkalaane jää teirän sakkihinna — huuti Hannes.
— Älä pelkää! — Kun saamma jutut selviksi Tallkreenin kans, niin me ajamma sen sivuutte.
— Pitäkää vain varanna, — varootti Hannes ja rupes taas Tatun kans puhumaha perheasioosta.
— Jokos se sun flikkas on vanha? — kysyy Hannes.
— On se joulusta neljännellä — muisteli Tatu. — Vaikk’em mä niin vissi oo. — Siitä tuloo kans juaksija vaikk’onkin flikka. — Se harjootteloo jo köökin pöyrän ympäri. Äitee sit’ on ny viälä treenannu, mutta Pihkal’ on luvannu ottaa sen sitten treenattavaksensa.
— Kuinkas sun akkas ny voii? — kysyy Tatu hetken päästä Hannekselta.
— No siinähän menöö — tuumii Hannes.
— Onkos sulia perillisiä viälä? — kysyy Tatu taas hetken päästä.
— Hm, tuata, — jos ei ny aivan justihin, niin — — — Kukas se siälä sun peräsnäs tulla fläisköttää? — kysyy Hannes äkkiää.