— Ottaa pois vaan, kyllä krannin poika saa meirän naurismaahan tulla.
Ota vain niin paljo ku tahrot, hyvä poika.
Se se o kamala paikka, joka lyää nuaren miähe sanattomaksi ja holtittomaksi. Ja emäntä viälä tuaa toisenki kupin kaffia ja pitää panna sulamaha ja kastaa monellaasta nisua.
Kun toista kuppia siinä pää sekaasinsa hörppii ja itteksensä siunaaloo, kuinka täältä pois pääsis, ettei koko kylä näkis, nii emäntä pyytää jotta:
— Tulkaa sitte alaha. Siälä on peräkamaris pantu vähä haukkoomista — — —
Nii totisesti: totta poika-parka puhuu kun se sanoo jotta:
— Mun ei oo sitte yhtää nälkä!
Mutta mennä pitää. Ja läpi tuvan, joh’on molemmat piijat kovasti samaa pataa krapaamas ja silmät tirrillä luuraamas. Ja kun sitte istuu poika kamaris ja tuntoo ittensä pikkuuseksi hiireksi, joka syrän kurkus nakertaa leivänpalaa killerös, nii eikös piräkki isännän tulla hakho, tuata nuan, vaikka almanakkaansa piirongin loorasta!
Ja useemmite käyy sille pikku hiirelle nii, että killerö klapsahtaa. —
Ja siinä se sitte on.
Ja jos ei näin käy friiaripoijan, niin käyy toisella lailla. Ja se on kans kamala lähtö, kun pitää lähtiä nii nopiaa, jotta portahiski menöö kolinkolia, niinku se Peräseinäjoen poika sen faarin tyttären tykyä, jotta lakki kainalos ja hiukset hassalla yrittää seinästä pihallen.
Faari kun oli kuullu, jotta vintinportahat naraji.