— Jo on Hermannilla masiina!
Ja Hermanni kun fälttäs, kynti ja kehuu ja tykkäs Kullervo-traktoristansa ja taas näytti, kuinka sillä oikeen fältätähän, kun on mies sarvis, joka ymmärtää futrun päälle, tietää mistä veivistä veretähän, mistä fieteristä painetahan ja mistä tapista toppootetahan.
Ja kun Hermanni sitte oli näyttelemällä fältänny niin kaikki paikat, n'ottei ollu enää muuta kun se hevooshaka kääntämätä, niin taas tuli kattelioota, jotta tuata kuinka sillä peltoveturilla oikeen maata mullistetahan — niin pitihän sitä vielä reisuusti näyttää.
Ja taas lähti Hermanni peltoveturillansa ajelohon. Se kerta olikin viimmeenen. Veljekset ja kampraatit, Hermanni ja se veturi joutuuvat niin riitoihin, jotta n'ei ymmärtänehet yhtään toistansa.
Kun Hermanni meinas jotta:
— No nyt lähärethän!
Niin moottori vaan prätkötteli ja lykkäs ilikiän käryn ittestänsä. Eikä menny. Ei pyytämälläkään.
Ja kun Hermanni suuttuu lopuuksi ja sanoo, n'otta:
— Seiso nyt tana siinä vaikka tuomiopäivällä asti ja haise!
Niin se rumaanen lähtikin lontimahan! Silloon hyppäs Hermanni sen selekähän ja hihkaasi: