— Joko piisaa, vai nakkaanko lisää?
Mutta isäntä tuumas n'otta:
— On siinä kilua jos on kaluakin yhyren miehen osalle! Myykää jo muillekkin.
Sitte se rupes kattohon sen vävypoijan hevoosen päälle ja sanoo jotta:
— Ompas tuolla hevoosella häjy rusto takajalaas.
Se on selevää, jotta vävypoika suuttuu kun tupakki, sutkaasi konia suittenperillä lautaasillen ja kiljaasi jotta:
— Katto mies mihnä sulla rustoja on!
Kun aikans'oli haukuttu toistensa hevoosija, kattottu suuhun ja nostettu häntää, niin huipattihin huppia ja kumpikin lähti uurella konilla kotiansa. Ja tykkäsiväkkin molemmat jotta saivat jutkahuttaa toistansa.
Mutta vävypoijan kotona nousi totinen tomina. Siinä puhallettihinkin oikeen kaharella harpulla falssit ja minuveetat sekaasinsa. Ja siinä vanhas harpus oli paljo koveet ääni.
Mutta sitte sekin loppui kun puukoon päähän. Akat sitaasivat hilkut korvillensa, tryykööttivät pihalle, kääntöövät hevoosen ja laskettivat häntäpitkällä vaihtamahan takaasi.