— S’oon sanomalehtimiäs tämä Jaakkoo ja seuraa meitä erustajia retkellä — seliitti Hermanni.
— Vai tämä se ny on sitte se Jaakkoo — haikaasi miäs. — Kyllä m’oon kuullu, m’oon kans siältä EteläPohjammaalta kotoosi, Kauhavalta.
— Jassoo, vai ootta te kans siältä rukhisen leivän maasta? —
— Joo, Näykkihän mu nimeni on, vaikka m’oon jo neljänäkymmentä vuatta asustanu täälä Kemis.
Siitä repes pitkät jutut ja loppu oli se, jotta mä sain kans kansanerustajaan piletin ja kovasti nostin noukkaani.
Asemall' oli meitä vastas koko Kemin kaupunki. Työväenyhristyksen soittokunta pelas posket pullolla marssia meirän kansanerustajaan kunniaksi. Poliisilla oli valkooset rasat käsis ja saappahat plankattu jotta kuvansa näki. Neliipyärääsillä trilloolla viäthin muaki ja Hermanniaki jotta pää täräji kortteeripaikkahan ja akat tiän viäres niiaali ku rippikouluflikat. Kovasti meitä Kemis kunniootettihin ja syätethin lohenlihalla. Ja kyllä me poijat pistelimmäki liivihi eri tarikollisia.
— S’oon hyvää tämä — kehuttihin toisillensa, ja taas paasattihin n’otta henkiä salpas.
Hissuksensa rupes sitte leuanloukutus harvenemhan ja toisten ahristuu jo pualisyämääsis kattelemhan pihalle kesäyön aurinkuaki, vaikka kyllähän sen klasistaki näki.
Kortteeripaikas meinas meille Hermannin kans tulla pikkuune sekaannus.
Se kattoo klasista pihalle ja mä kysyyn jotta:
— Mitäs siälä näkyy?