Ja sivupöyrän ääres istuu sen suamalaane kaveri viskiklasi nenän eres ja pyyteli jotta:
— Älä ny viitti Rannanjärvi tuata sisuas nuan näyttää. —
— Mä vai vähä nuata toiskiälisiä peljätän! — oli se musta Rannanjärvi hihkaassu.
Niin, mutta mehän olimma siälä norjalaasen rajavartijan mökis, ja mä ku lennin jo Amerikkahan asti! No me syäthin siälä, saatihin kaffia, maksettihin ja lährettihin pois.
Venehes sitte kertoo meille yks rajavartioston kapteeni, jotta norjalaaset ovat järjestänhet kovasti tarkasti rajavartioontinsa. Ei niillä paljo sotamiähiä oo, mutta mettänvartijat ovat kans rajavartijoota. Ja niit’ on aika tihjäs. Joka mettänvartijalla on asumuksessansa puhelin ja sähkölennätin n’otta ne pääsöö vaikka Kristiaaniahan asti. Ja samoon on joka vartijan seinällä valtion pualesta komia kello, jonka taulus on 24 tuntia. Palkkaki kuuluu olevan hyvä ja monia etuuksia niill’ on muutoonkin. Jos siälä vai jotaki rajalla sattuu, nii pian kans kellot kauempanaki kilajaa. Ja pakkaavat kilajamahan vähä ennen aikojaki. Mennykki kesänä oli jokin rajasotilas Suamen pualella ampua mojahuttanu koppeloa puunlarvas ja siit’ oli krannin poika nii peljästyny perättömäksi jotta heti soitti henki kurkus kauemmas jotta:
— Nyt ne hyäkkää!
Suamenkin lehris oli parin päivän päästä sähkösanomia luettavana
Kristiaaniasta jotta: mitä tekeillä? Ammuntaa Suamen rajalta!
Ja sitte tuli nootti.
Ja sitte hetken päästä toinen jotta: anteeksi, me vai luulimma — —.