Kirkkoniämes tuloo hyvin suamella toimhen. Siälä asuu 300—400 suamalaasta ja melkeen kaikki muukki asukkahat osaavat suamia. Paljo on suamalaasia jo sekaantunu norjalaasihi nii, jotteivät tiärä enää ittekkää, mitä ovat. Lapset omaksuuvat kiäleksensä norjan, ku kaikki opetus kouluus käyy sillä kiälellä, eikä minkäällaasia suamalaasia kouluja oo. Virkamiähet, opettajat ja muut sellaaset knupit samoon kun suurimmat kauppiahat ovat norjalaasia. Suamalaaset ovat pääasias tyämiähiä ja kalastajia. N’oon muuttanhet Jäämeren rannalle, elikkä Ruijahan, niinku Norjan pohjoosta rannikkoa nimitethän, nuan 60—70 vuatta sitte Suamesta ja asustaavat nyt Norjan kansalaasina siälä jo toises ja kolmannes polves. Monet ovat ottanhet norjalaaset sukunimekki eli vääntänhet vanhan suamalaasen nimensä vähä norjanmalliseksi. Sillä lailla on esim. suamalaasesta Palosta tullu norjalaane Ballo.
Kirkkoniämes on Suamella erustaja eli konsuli. Näimmä yhren taloon seinäs suuren emaljikilven, john’ oli valkoone ympärys, Suamen vaakuna keskellä ja kirjootus: Suamen konsuli. Oikee rintaa nostatti, jotta ei täs enää ollakkaa mitää »russenfinniä», niinku meit’ on ennen karahteerattu ulkomailla, jos ei oo suarastansa ryssiksi haukuttu. Nyt onki plari kääntyny nii, jotta »Venäjä on rajamaa ja Suami valtakunta!»
Kun siinä rintaa röyhistelin ja meirän konsulaattikilpiä kattelin, nii tuli konsulin pihasta neliijalkaane, kovasti vakavannäkööne pukki köpötellen, asettuu mun etheni, käänti päätä vinoho, suu käyrä mutaji ja pitkä parta tutaji. S’oli konsulin pukki ja se katteli mua ku ainaki äkääne komisarjus jotta:
— Tairat olla kulkuri ja tullu pyytämhän ruakarahaa ja friipilettiä kotias. Mutta älä luulekkaa, juatsä ne kumminki, kyllä mä teirät tunnen. — — Mistä laivast’ oot karaannu — —?
Siltä se aiva näytti, jotta sellaasta rippiä se mulle piti.
Mutta kyllä siinä pihkanoukka sen kerran erehtyy. Oikee flaatiksi meni pukin naama, ku verin plakkarista karamällin ja annoon sille. Ja ku muistin jotta pukki on persoo tupakkihin, niinku muukki parrankantajat luamakunnas, nii pistin kaks suamalaasta Fennian paperossia sen poskehen, ja se kelpas! Syärä maiskutteli ja aina välihi nyäkähytti päätä niinku olis itteksensä päivitelly jotta:
— Tuapa hamppari vasta herra oliki — —
Meirän matkamma Kirkkoniämestä Petsamhon on merkkitapaus ja ikimuistettava jo siitäki, jotta samas laivas tuathin Petsamon apteekkihi pillerikaapit ja hyllyt. Ne on tehty Tamperehella ja lähretetty junalla Tornion kautta Ruattin poikki Norjahan, Lastattu siälä laivahan, tuatu Nordkapin ympäri Kirkkoniämehen ja siältä taas laivalla Petsamohon. Sitä tiätä pitää kaiken muuttotavaran ny Petsamohon kiärtää — kahren viarahan valtakunnan poikki! — ku kotomaas muuttaa.
Ja sillä matkalla voi saara pahempiakin jälkiä muuttotavaroohinsa ku se, mitä Petsamon apteekin uusi pillerikaappi oli saarni. Siihen oli yhren laatikon kantehen kirjootettu sinikynällä jotta »Lysfrö» (täinsiämeniä). Kyllä mahtoo Petsamon apteekkari, Jaakko Eerikäinen, kattua rumasti sitä päällekirjootusta. Rusakanmyrkkyä vissisti pistääs sen kriivarin koliikintroppipottuhu, jos vai tiätääs.
Meille sattuu paha ilma ku Jäämerelle lährettihin. Käyy aika lailla kova myrsky, joka heitteli ja kallisteli laivaa n’otta kiinni piti pirellä, ettei kannelta paiskannu. Kylmä raaka tuuli kirveli naamaa ja aallot loiskahuttelivat tuan tuastaki vettä silmille. Oli kerrassa ruma päivä. Harmaa sumu lepäs raskahana merellä, ilma henkii hyisen kylmää, niin että piti käyrä konehuanehen ovella lämmittelemäs. Olihan siälä laivas matkustajille salonkiki, mutta siäl’ ei meikälääsen keuhkoolla saattanu hengittää. Kalan elikkä traanin haju oli niin väkevä, jotta heti pani juaksemhan takaasi kannelle saamhan ulkoilmaa. Eikä siltäkää kestänhet sisusvärkit. Laiva keikkuu ja kiärti ku kaarnanpala lainehilla, pleikiksi veti niin yhren ku toisenki noukan ja jutustelu loppuu jo alkumatkas. Vain yks’ meistä, yliluannolline ihmine Hermanni, makas kajuutan softalla seljällänsä ku kotonsa peräkamaris ja veteli suloosia unia Jäämeren möyryäväs myrkys. Kun viimmee monen tiiman kirutuksen jälkhen päästihin Petsamon vuanon suuhun ja tuulen suajahan, heräs tua autuas Hermanniki, haukotteli ihanasti ja imehteli jotta: