Mutta ilman piaksusaappahia ei pirä Lappihi lähtiä. Jos ei niit’oo, nii mihkäs miäs noukkas niistät? — Saat totisesti jättää niistämättä, sillä sormet pitää pyhkiä saapasvarthe. Maas maan tavalla eli maasta pois.
Siinä tuli kova paikka saara äkkiää oikiat Lapin piaksusaappahat. Mutta ku asiansa järjestää, nii aina hyvin pärjää. — Että tairakkaa tiätää, jotta Isooskyröös asuu yks oikee erinomaane piaksusuutari, jok’on Rovaniemestä tulin? Se on siinä meijärin viäres piänes punaanes tuvas ja sinne mä soitin langat punaasena jotta:
— Mä lähren huamen illalla Petsamhon valaskaloja onkimhan ja tarvitten roimasaaphat. Kerkiättekö tekemhä n’otta saan följyhyni huamen iltajunalla Orismalan asemalla? —
— Hojaa, no s’ei oo konsti eikä mikää — hihkaasi suutari.
Sillä lailla sitä oikia nahkasuutari puhuu. Ja nii kans kutinsa piti, jotta tuliterä piaksusaaphat paiskas junhan Orismalas, kun juna vihelti.
Nahkatakin, suuren puukoon, filtin, valokuvauskonhen, rahamassikan, piipun, pikiöljypotun ja piänen pluntin otin följyhy, eikä sitte muuta ku Jupelle suuta, ja nii painoon suaraa asemalle n’otta katu notkuu. Portahilta vai huuti se frouva perhän, joka musta hualta pitää ja ylhä ajaa jotta:
— Mihkä herrahallikkohon sua Jaakkoo-paakales tuallaasella töminällä ny viippoottaa?
— Petsamhon valaskaloja onkiimhan!
— Voivoi, oikeeko totta, jotta sinne sua ny viärähä jääkarhujen syätäväksi! — rupes se frouva käsiänsä lyämhän. — Koska sä tuut takaasi ja kuka sua ylhä nostaa, ku mua ei oo ajamas?
— Mhyh! Kyllä s’oon tua naisväki! Jotta kuka meistä hualta pitää, jos niit'ei olsi! — Ja kysyy viälä, jotta koska mä takaasi tulin! Niinku ei se olsi selvä asia, jotta vasta sitte ku rahat loppuu. Mitäs sitä ennen kotona teköö?