Kun tämä maankolkka nyt on tullu Suamelle nii lankee siitä luannollisesti, jotta Suamen pitää koittaa nostaa Petsamon asukkahat jaloollensa ja auttaa niitä elämisen alkuhun. Tätä varte perustettihin kuuluusaksi tullu Petsamo-yhtiö, jonka piti ottaa hoitohonsa Petsamon kalakauppa ja välittää kalastajille kalastusvälinehiä verkkoja, venehiä ja muuta selasasia. Mutta tämän yhtiön johtohon satuttihin saamahan kykenemättömiä ja kunnottomiaki miähiä, jokka tekivät jos jonkillaasia rötöksiä ja väärinkäytöksiä. Mutta suurimpana syynä epäonnistumisehen oli kumminkin epäälemätä miästen kykenemättömyys nii suurisuuntaasehe ja vaikiaha tehtävähän. Ei oo suinkaa mikää pikkuasia lähtiä perustamhan ilman kokemusta suurta kalastusliikettä, jonka pitääs olla toiselta pualen hyväntekevääsyyslaitos ja samalla tuattaa suuria voittoja. On muistettava, jotta Norjan pualell’ on monta vanhaa suurta ja vakavaraasta kalakauppiasta ja yhtiötä, joiren hallus on jo kauan ollu Eurooppahan suunnattu Jäämeren kalakauppa. Niill’ on suuret kalakuivaamot, mahtavat varastomakasiinit, tarkootuksenmukaaset kuljetuslaivat ja ennen kaikkia pitkäaikaane kokemus tällä alalla. Kun meillä nyt valtio koittaa ottaa Petsamon kalakauppaa hoitaaksensa, ja valtion liikehommat muutoonkin pakkaavat olemahan vähä niin ja näin, nii ei tartte kovinkaan kummastella, jotta se Petsamopuulaakin menestyminen on ollu vähä huanonpualeesta. Mutta on siälä saatu jo jotaki aikahanki. Vähitellen rupiaa asiat järjestymhän, mutta oppirahat pitää aina maksaa.

Yhtiöllä on kolme kauppapuaria eri kylis ja ne oli aika hyväs kunnos. Petsamos on pari kolme yksityyskauppiasta ja niille on yhtiön liike paha tikku silmäs. Jos ei siäl’ olsi yhtiön kauppoja, nii yksityyset voisivat kiskua tavarasta kuinka kohtuuttomia hintoja tahansa. Mutta nyt pitää yhtiö niitä vähä kuris.

Se on huanolla tällillä tämä Petsamon kalajuttu. Lipiäkaloona syärähän meirän maas joka vuasi nuan 600,000 kilua kuivattua turskaa, joka ostethan Norjasta. Petsamon kalastajat laskoovat oman turskankalastuksensa tuattavan nykyään vain 60—70,000 kilua, mutta sitäkää ei saara tulenahan meirän omhan maahan. Koko tarvittava lipiäkala saataas kyllä Petsamonkin vesiltä, mutta ei pystytä asioota järjestömhän! Tarvitaas kalakuivaamo, parempia vehkehiä ja miähiä, jokka pystyysivät asioota hoitamhan. Jos vain saataasihin asiat järjestetyksi nii, jotta Suames syätääs Petsamon lipiäkalaa, nii Petsamos tulis kulta-aijat.

Vika ei oo sysis, se on sepis. Mutta kaippa ne asiat siitä lutviutuu, ku keriithän. Tallellapa on meillä siälä pohjooses pohjatoon lipiäkalatiinu, kun vai keksithän keinot, millä ne kalat kuljetethan tänne alamaihin väen purtaviksi.

VALASKALOJA JA LIPIÄKALOJA.

Jäämeren loppumattomat kalarikkauret ovat houkutellehet ihmisiä asettumhan asumahan nualle kaukaasille ja ilottomille rannoolle. Kalastus onkin ihmisten pääelinkeino Petsamos. Kala leipänä, kala lihana ja kala kalana, sanothan siälä. Se on kaikki kaikes. Ja suunnattoman paljo kalaa kaikellaasta, suurta ja piäntä, siälä sakiana kuhajaa. Ei muuta ku nostaa ja lappaa venheshen sen ku kerkiää. Meirän pualen miäs, jok' on tottunu näkemhän vai parin korttelin mittaasia ahvenia, silakoota ja salakoota ja joskus imehiksensä parin kolmen kilon painoosen hauen, lentääs vissisti seljällensä, jos sen onkehen näppaas Suamen valtakunnan uusimmat ja suurimmat kalat, esimerkiksi yks 700 kilon painoone holkeri. Elikkä vaikka vai tuallaane piäntälaija valaskalanpoika, jok’ ei oo ku 5—6 meeterin pituune. Elikkä merikissa, eli meripantteri, eli jokin muu Jäämeren kumma kala. Meillä kattokaas ku on ny omastatakaa sellaasia merieläviä ku paremmillaki kansoolla ja valtakunnilla.

Itte en herraparakkohon trengänny nährä kaikkia nuata meirän maan uusia merihirviöötä matkallani; ei muita ku siistiä ja kilttiä valaskaloja ja pyäriääsiä. Ja niitäki vai parhultaasen hollin päästä. Valaskaloja näköö Petsamon vuanon suulla harva se päivä, n’ottei n’oo eres harvinaasiakaa. N’oon rauhootettuja, eikä niitä saa pyyrystääkkää. Kalastajat sanoovat, jotta valaskala on niille hyäryllinen elään sillä lailla, jotta se karhaa kalaparvia erellänsä rannalle. Laivasta näköö Petsamon vesillä useen kuinka hiljoollensa nousoo merestä valaskalan musta selkä, jok’on ku nurinkääntynhen venhen pohja. Valaskalat liikkuuvat parvis, n’otta niitä näköö tavallisesti usiempia yhtaikaa.

Pyöriääset ovat tuas sylen pituusia ympyriääsiä mossikoota, ku jaloottomia sikoja, jokka halusti rupiaavat seuraamhan laivaa ja asettuuvat useen leikkimhän höyrylaivan kohisevhan keulavethen. Siinä ne uiva molskiivat justhin laivan eres, jotta luulis ala jäävän, mutta nekös vasta ovakki vikkeliä ja ilooosia venkalehia, jokka hyppiivät ja puikkelehtivat siinä ku salakat. Helposti sellaane parin saran kilon painoone rötkäles pompahuttaa ittensä yhrellä iskulla korkialle ilmahan ja purota puljahuttaa taas ku sukkula takaasi vethen. Meirän laivaa följäs yhtenä päivänä suuri joukko pyäriääsiä, parikymmentä luvultansa, tehren hauskoja temppujansa. Mutta Hermanni nukkuu silloonki n’otta s’ei nähny koko lystiä olleskaa. Ja kyllä sitä harmitti sitte ku heräs ja pyäriääset olivat jo mennehet.

Mutta se holkeri se se vasta kauhia peto on. Pahin susikala, mikä Jäämeren pohjia möyrii. Se syä kaikellaasia elukoota, mitä vasthan tuloo. Ja ittiänsäkki. Ei ny itte ittiänsä, mutta toisia samallaasia. S’oon niin raatelevaane ja siivotoon peto, jotta jos vai vois, nii kyllä se liiat rasvat puris omasta hännästänsäkki. Kalastajat kertoovat, jotta monaasti ku ne nostaavat tukevat koukkupyyrystimensä merestä, nii johnaki koukus riippuu vai paljas holkerin pää. Ku yks holkeri on tarttunu leuvastansa nii lujasti kiinni, jottei irti pääse, nii jo ovat toiset joka puolelta elävältä syämäs, — tuata, tuata, vaikka niinhän se pakkaa olemhan meirän kaksjalkaastenkin holkerien joukos.

Holkeria pyyrystethän vain sen maksan takia. Sen lihaa ei syärä. Holkerin maksasta keitethän jotaki öljyä. Sanoovat jotta holkerin maksa on seittemäs osa koko kalan painosta. Ku holkeri on tarttunu kiinni, eikä sitä toiset viäl'oo keriinnehet koukus syärä, nostethan sitä vai nii paljo merestä ylhä laivan viärehen jotta maksa irtileikattuna saarahan veneshe ja loppu kroppaa purotethan takaasi merehen. Sellaasten suurten kalaan nostamine merestä tapahtuu laivamoottorin avulla. Eikä sitä sellaasta 7—8 meeterin pituusta ja monen saran kilon painoosta kalarössikkää hyväkää miäs jaksaasi korvista paattihin kinnata, se on selvää. S’oon yhtä mahrotoonta ku holkerin korvista vetäminenki, ku ei sillä korvia ookkaa.