Varsinaane leipäkala on Petsamos kumminki turska; se sama päätöön kalaparka, joka ilmestyy meiränkin puales säännöllisesti joka kauppapuarihi joulun erellä kuivina halaaspualina rautalangalla yhtehe kniputtuna ja jota sanothan kuivaksi- eli lipiäkalaksi. Ja merkillist’ on jotta meirän puales puhuthan »lipiäkalan äänellä puhumisesta», vaikkei s’oo täälä koskaa suutansa aukaassu siitä yksinkertaasesta syystä, jottei sill’ oo koskaa enää päätä ollukkaa, ku s’oon tänne jouluksi tullu.
Turskaa pyyrethän varahin keväällä, ku se tuloo Petsamon erustalle suurina parvina lännestä päi. Sitä pyyrethän pitkälläsiimalla, john'on 2—3000 koukkua aina yhres köyres. Köysi upotethan pohjahan ja pirethän siälä 2—3 tiimaa, jolloon siitä Saarahan noukkia keskimäärin nuan 2,000 kilua kalaa. Yhtehe veneskuntaha kuuluu tavallisesti 4—5 miästä, joill'on kolme-neljä sellaasta pitkäsiimaa ja niillä nostaavat pyyntikerralla veneslastin kalaa, n. 25,000 kilua kerralla. Tiätää sen, jotta siin'on silloo tyätä kalojen perkaamiseksi. Kuivia-kaloja tehrähän sillä lailla, jota ku pää ja sisälmykset on parilla puukoonverolla poispurotettu ja selkä halkaastu, nii sitte pannahan halaastut kalat samankaltaasille orsille ku heinähaasioolle ulkoilmahan kuivamahan, johna ne saavat olla viikkokausia, jott’ ovat aiva koviksi kuivettuneina. Venäjälle ennen viäty sualaturska valmistethan sillä lailla, jotta kala raamastethan halaaspualiksi ja lyörähän suurihin makasiiniihin laattialle sylenkorkuusiksi pinooksi paksujen sualakerrosten välihin. — Olimma kattomas Petsamo yhtiön suures kalamakasiinis Vaitolahres sillä lailla sualattua turskaa ja oli se ouron näkööstä nährä puali makasiinia riitattuna kalaa päälletyste.
Turskaa pyyrethän myäs juksaamalla ja väliinsä nuatillaki, mutta meirän Petsamon kalastajamma ovat siksi köyhiä, jottei niil’oo varaa hankkia kalliina paremmin kalastavia pyyryksiä. Juksaaminen on yksinkertaane, helppo ja kätevä kalastuskonsti. Siihen ei tarvita muuta ku venes, jolla pääsöö vähä kauemmas merelle, parikymmentä syltä nuaraa, ja siihen aikamoone terävä ja suuri koukku sekä lähes kilon painoone rautapunnus, joka sirothan painoksi likille koukkua, jotta se menis nopiasti ja suaraa pohjahan. »Juksan» koukku on n. 6—7 senttiä pitkä. Niis on tinasta valettu jonkillaane kalankuva syättinä. Muuta syättiä ei siinä juuri käytetäkkää. Paljakalla koukulla vai pyyrethän. Ja itte kalastaminen tapahtuu sillä lailla, jotta venhen lairas on oksahaarukka, jonka välis on pyäriä puurulla. Sen ylitte laskethan siima rautapainoonensa ja koukkuunensa merehen likille pohjaa. Sitte nykäästähän narunpäästä äkkiä kerran pari — ja silloo on kans jo kala koukus. Ei muuta ku lappaa siimaa rullan ylitte nopiaa ja nostaa parinkolmen kilon painoone turskanvonkales venheshe.
— Että kuinkako se kala nii vai koukkuhu tarttuu?
— Siinä se justhin onkin, mutta nii vai tarttuu ja vissisti tarttuuki sen tiärän toristaa, ku itte oon koittanu ja viires minuutis nostanu neljä mahtavaa parin kilon painoosta turskaa Jäämerestä. Ja samoon tekivät toisekki reisukampraatit jokahinen. Mutta suurimman turskan sai kumminkin se meirän Neitineuvoksemma. Sen kala painoo ainaki viirettä kilua, mutta kyllä se kans oli mahtavaa ja kehuskeli koko lopun matkaa. Musta tuntuu siltä, jotta sen neirin kala rupes heti kasvamhan niinku Palomäjen-Matin hauki.
Me istuumma kerran sen Matin kans ongella Ahvensaaren erustalla ja ku Matti oli laiska onkimiäs, nii lauleskeli vai eikä kattonu olleskaan korkkinsa perähä. Viimmee se nukahti venhen perhän ja samas kans hairas yhtäkkiää sen korkin veren ala ja mä krääkääsin jotta: verä nyt!
Ja se ku unenpöpperös säikähti ja rupes vethön ylhä — nii sen onkehe oli tarttunu tuas tupenmittaane hauenpoika! Ja Matti ku riamastuu ja rupes trossaamahan, jotta hän se vasta onki kalamiäs.
— Mitäs s’oot saanu? — rupes multa kysymhän. Sattuu niin harmillisesti, jotta suaraa sanojen min’en olin saanu oikiastansa viälä yhtää mitää. — Siit'on ny jo lähes kakskymmentä vuatta, mutta aina vai viäläki Matti muistaa haukiansa ja ku se ny näyttää, kuinka pitkä se hauki oli, nii on se jo kasuanu toiselle kyynärälle.
Niin, niitä kaloja on siälä Jäämeres nii sakialta, jotta ku sinne kalaparvehen purottaa kiiltävän juksakoukun, nii on siinä heti monta kalaa ympärillä kattornas, jotta mikäs siinä tuli? Ovat uteliaina, koittavat vissihin haistaa ja vähä maistaakki sitä koukkua, jota samalla riipaastahan ylhäppäi. Ja silloo tarttuu koukkuhan aina jokin kala, jok’ei kerkiä tiältä pois. Kala riippuu koukus kiinni mistä paikasta sattuu, leuvasta, vattasta, seljästä ja usee hännästäki.
Hetken aikaa mekin koittelimma sitä juksookonstia ja parikymmentä kilua kalaa kans nostimma. Laivas kokki sitte paistoo pari kalaa, jotta saimma maistaakki. Ja hyvää s’oon tuarehelta laitettu turska, ei voi moittia.