Ku se meirän fröökynä kuuli sen, nii veret tuli silmhin, n’otta nästyykin nurkalla piti pyhkiä.
Mutta mä tykkäsin jotta sen munkki-junkkarin silmät nauroo ja suupiälestä pakkas vethön suanta. Sitä varte painoon toisen silmäni kiinni, kattoon toisella munkin nauravhan silmhän ja kysyyn jotta:
— Aa paapa, kuinka se oikee oli sen Pahoomin synnin laita? Jos sen Pahoomi-paapan sellaasen synnin tähre piti tällääsen mäen rakentaa, nii mä luulen jotta näitä mäkiä pitääs olla täälä vähä eri lailla — — -Vai taitaa se tua isoo vuari tuala jojen toisella pualella olla koko luasterin yhteene syntinyppylä — —
Koitti se pullikoora vastahan, mutta mä sanoon jotta:
— Jaa jaa ihmine se on vain munkkiki ja kova paikka se selipaatti.
— Stotakoi? — kysyy munkki silmät pyöriääsnä.
— Ettäkös te elä selipaatis?
— Nietu brat, kakoi tut seilipaatti? Ei minä elä seili-paatis, minä asu tuala luasteritalos.
Meirän meni meiningit aiva sekaasinsa. Mutta ku sitte kysyyn suaraha jotta:
— No onkos sulla paapakulta sitte akka? — nii levjähän veti suuta ja tykkäs jotta: