— Niatu maatuski!
Ja huakaasi raskahasti. Tiätäähän sen.
Kun oli luasterin paikat kaikki katteltu, hyvästelty ja kiitelty kärestä pitään ystävällisyyrestä ja viarahanvaraasuuresta, josta kumminki näkyvääseksi merkiksi jätimmä joka miäs mikä suuremman mikä piänemmän kärpännahaan luasterin kassahan, niinku hyvä tapa vaatii, nii oltihin valmihit taas nousemhan puulinjaalikärryylle ja lähtemhän takaasi Parkkinan kylhän, johna Munsterhjelmi oli lämmittäny meille kylän ainuan suamalaasen saunan, john’oli ihanaa vihtua päivän pölyt krupistansa.
Siälä saunanlavalla kerrothin mukava juttu yhrestä tuhannen markan kyytistä, jok’oli tapahtunu menny kesänä. Rajavartioston miähet olivat tehnehet huvimatkan ja pikamarssin kasarmiltansa luasterille ja tullehet tuan matkan täysis varustehis juasten yhres tunnis ja 50 minuutis. Meiltä meni luasterin hevoosilla yli kolme tiimaa.
Yhren upseerin ja sotamiähen välill'oli tullu sitte kinaa siitä, kuinka pian sen luasterin välin oikee kulkoo. Ja silloo oli sotamiäs uhaannu vetää herra upseerin pikkukärryyllä kahres tiimas luasterista kasarmille. Ku upseeri vänkäs vastahan, nii lopuksi löivät tuhannen markan veron ja koitettihin.
Kumpahankin päähän pantihin kellonkattojat, upseeri istuu käsikärryylle ja sotamiäs hairas aisoosta kiinni. Merkki annettihin ja nii lähti sotamiäs viärä hyppööttämhä upseeria kärryyllä jotta harjakset soittuu. Sitä menua oli kattornas ihmisiä pitkin tiän vartta ja pualimatkas oli sotamiäs jo ennenku tiimaakaa oli kulunu.
Ja vauhti aina vai petras.
Upseeri rupes jo räknäämhän vetorahaa, ku samas yhres ylämäjes kolahti kärrynpyärä kivhen n’otta kärryt hajos siihen paikkahan, upseeri pyllähti ojahan ja sotamiäs hoksas vasta aikaan päästä, jottei sill'oo ku tyhjät aisat peräsnänsä.
Kaikki olivat myäntänhet jotta sotamiäs olis veron rennosti voittanu, jos ei kärryt olsi hajonnehet. Kärryjen särkymisen tähre sovittiin veto sitte sillä lailla, jotta toinen sai kunnian ja toinen pitää rahansa.