Kun Oulun mulkkerokivisiä katuja on sitte muutaman tiiman kulukenu, hyppiny kiveltä kivelle, pökkiny varpahansa kengännenistä pihalle, nyrjähyttäny kinttunsa eree poikki n’otta tuntuu ku pärinätömpillä kulkis, niin uskoo vissisti jokahinen, jotta totisesti on ku onkin maapallo ympyriääne, ainaki Oulun kobralta. Jos ei silloo viälä oo kypsä Oulusta lähtemhän, nii ei trenkää muuta ku ottaa oululaasen vosikan ja käskiä ajamhan asemalle. Kyllä vissisti silloo onki herra parka koluutettu nii veteläksi liämeksi, jotta taluttaa pitää pualipökerryksis vaunuhu. Sellaasia n’oon Oulun kivikarut muiren ihmisten kävellä. Mutta itte ne lippaavat nua oululaaset kauheeta katujansa pitki ku västäräkit n’otta hännät vai heilahteloo!
Oulusta pohjoosehe käy matka mukavasti. Tuntuu oikein ihanalta riisua kengät jaloostansa vaunus, oikaasta porottavat säärensä topatulle soffalle, sortteerata varpahansa Luajan järjestykshen ja kääntää kantapää taas taakseppäi.
Nyt vois jokin houkka ottaa pahaksensa ja sanua, jotta mä vain ilkeyksisnäni morkkaan oululaasia, mutta kyllä s’oon erehrys ja suuri. Matkustavan yleesön pualesta mä pyyrän saara vakuuttaa, jotta s’oon oikee Luajan lykky ku ne Oulun karut on sellaasia. Sillä niistä piisaa juttua ja yksmiälistä manaamista vaikka kuinka pitkältä, ku Oulusta taas lährethän ethenpäi jurraamahan.
TUTTUJA MIÄHIÄ. — JOUKKUE JÄRJESTYY JA MATKA ALKAA.
Oulun asemalla rupes jo näkymhän sellaasia reppuselkääsiä ja joutilhan näköösiä miähiä, jotta mä arvasin niiren olevan ny niitä kansanerustajia, joonka följys mun oli meininki ruveta tälsimhän ensiksi vähä Perä-Pohjolas, ennenkö oikee Lappihi lährethän ja Petsamhon painethan.
Kun siinä sitte parahillani varpahiani sortteeraalin, pökäthin mua kylkehen jotta:
— Kah päivää Jaakkoo, ooksä kans täälä!
S’oli Pojaalluaman Hermanni Ilimajoelta, kansanerustaja ja 120 kiina. Min’en keriinny päivää sanomhan ku se jo tukkii istumhan siihe mun viäreheni penkille, vaikka siin’oli nii aharasta, jotta sen olis pitäny hyvi nährä, jottei meitä kahta sellaasta fläskikasaa ku se ja mä siihe mahru krussaamata. Mutta se tukkii vai ja sanoo jotta:
— Mukaa ny vähä sinneppäi. Ku min’en meinannu olleskaa lähtiä, mutta ajattelin sitte, jotta jos kumminki lähtis. Tuuk’sä Petsamhon asti, ku s’oot nua varustaapunu, ja piaksusaaphat ja kaikki, vaikka on mullaki kapsäkis — —.
— No niin m’oon kotua lähties tuumannu, jotta ny mennähän kerranki niin pitkälle ku tiätä piisaa, vaikka navalle asti. — Lähtöökhän niitä paljo kansanerustajia sille Petsamon reisuile?