Vaitolahren kylä sijaattoo pohjoosehen aukeevan lahren perukas. Valtakunnan raja jakaa kylän ja lahren kahtia. Ku rajaa käythin, oli siinä kova krapina. Paikall’ oli kaks turskia jääkäriupseeria ja niillä 60 yhtä hurjaa sotilasta ja yks konekivääri. Tämä joukko tahtoo rajaa siirrettäväksi kauemmas ja vaatii ryssiä heti lähtemhän kylästä. Ryssät putiivat kans nyrkkiänsä ja näyttivät pyssyjänsä. Toivat piänen sotalaivankin lahrelle häthän, mutta suanialaaset käskivät 7 tunnin sisällä lähtemhän eli paukkuu. Ja tappelu siit’ olis tullukki, jos ei Helsingistä keriinny hallituksesta ankara käsky jotta:
— Ei saa poijat!
— Piti antaa perähän! — kirrasti sama upseeri viäläki hampahia, ku ei silloo saanu laittaa parempaa rajaa.
Vaitolahti on muutoon Petsamon suurin kalastuspaikka. Parhaasehen kalastusaikhan kokoontuu sinne tuhatkin kalastajaa yhtaikaa. Vaitolahren läntisen niämennenäs on meirän pualella pikkuune loistomajakka, nimeltä Nurmensätti. Ja kaikkihin uloommaasella niämenkärjellä makaa lameellansa korkialla maalla suuri höyrylaivan hylky, jonka Jäämeren aallot on heittäny kuivalle maalle. Ryssänpualeeses niämes on toinen samallaane suuren venälääsen postihöyrylaivan hylky. Laivan kapteeni kuuluu pöhnäs ajanehen täyttä höyryä suaraa maalle, jotta tohjoksi meni koko laivan noukka. Paikkakuntalaaset ovat sitte hoirellehet loppua n’otta niist'ei oo enää jälellä muuta riitingit.
LINTUSAARILLA.
Petsamon kaikkihin miälenkiintoosin ja nähtävin paikka on niinsanotut Lintusaaret elikkä Heinäsaaret niinku niiren viraallinen nimi on. Nimi sanothan tullehen siitä, jotta näillä kahrella saarella kasvaa vahvasti heinää. Mutta ei s’oo heinä, josta nämä saaret on kuuluusia ja merkillisiä, vaa linnuustansa, joita siäl’on kymmeniätuhansia. Sitä varte oliski asiallisempaa ja oikee nimittää saaria Lintusaariksi. Ja nii mä teenkin.
Lintusaaret sijaattoovat Petsamon vuanon suusta suaraa pohjoosehen 17 kilometrin pääs, Pummangin vuanon kobralla Jääineres. Kolme tiimaa kesti ajaa laivalla Petsamosta. Saaria on kaks, suuret pohjoosempana ja piänet siitä pyssynhollin pääs etelämpänä. N’oon verrattaan piäniä pinta-alaltansa. Suuret taitaa olla tuskin kilometriä kanttihinsa. Saaret on nii matalia, jotta korkeen kunnas kohuaa vai aluun toistakymmentä metriä merenpinnasta. Yhtäkää puuta ei kummallakaa saarella kasva, vain matalaa kanervikkoa, muuramenvarpuja ja monellaasia koreeta kukkia. Keskikesän aikhan kuuluu saaret olevan yhtä kukkaaskenttää ylt'yleensä. Monet putkikasvit ovat parhaana kukinta-aikana nii vehmahia, jotta miästä rinthan. Ja monia harvinaasia ja kaunihia kukkia siälä kasvaa sellaasiaki, jottei mualla näjekkää. »Trollius europeuski» on toista kyynärää korkia ja kukka kämmenen kokoonen ja kaunis ku ruusu. En totisesti olsi tiänny sen nimiäkää, mutta rookasimma siälä saarella kaks tiäremiästä, joista toine oli kasvistutkija ja lyysionkoulun opettaja itte Ape Rantaniemi Turuusta, ja se seliitti meille saaren kasvullisuuren perinpohjin. Se toinen oli »lintumaisteri» E. Merikallio, joka oli oikee kuukausikaupalla siälä tutkimas lintuja ja niiren elämää. Meirän ei trengänny muuta ku kattella, kuunnella ja imehrellä lintu- ja kukkamailman moninaisuutta.
Lintusaarilla kasvaa suunnattomat määrät muuramia, jokk’on paljo suurempia ku meirän puales. Muuramen kukkima-aikana, ja me satuummaki justhin silloo saarille, oli siälä koko maanpinta yhtenä valkoosena muuramenkukkana. Kukat on paljo suurempia ku mualla Suames, n’otta ei s’oo imes, jos marjakki on pualta suurempia ku tavalliset. Muuramia noukithan näiltä saarilta parahina vuasina lähes kymmenentuhatta kilua. Ja nii erinomaasen hyvänmakuusia ne on, jotta niitä on satoja vuasia viäty suurimpana herkkuna Venäjän hovihin keisarien ja suuriruhtinasten popsittavaksi.
Mutta enempi ku kukat ja marjat ihmetyttää matkustajaa nährä sitä lintupaljoutta ja sitä mekastusta, jota linnut näillä saarilla pitäävät. Jo saaria lähestyjes näköö saarten yläpualella ilman kuhisevan täynnänsä kaikellaasia merilintuja. Niitä lentelöö siälä ku hyttyysparvia kesäiltaasin, aivan mustana. Se lintumaisteri seliitti, jotta siäl’on tavattu yli viiskymmentä eri lajia lintua, mutta tavallisesti niitä oleskeloo siälä kolmattakymmentä eri sorttia. Siin’ on monenlaasia lokkia, tiiroja, merimettoja, sorssia, allia, lunnia, haahkoja, räiskiä ja mithän kaikki ovakkaa. Monet olivat mullekki nii outoja, jotten muista uneskaa nähneheni. Ja pikkulintuja oli hyttyysestä nyrkinkokoosihi asti. Eikä ne linnut ollehet kovin arkojakaa, parin-kolmen sylen päästä sai kattella.
Keskellä suurempaa saarta on pikkuune sisäjärvi, jonka pinta oli aiva kihisten täynnä kaikenkokoosia ja näköösiä lintuja. Siinä meni sorssamamma soutaan erellä ja pikkuuset poikaaset noukkapystys peräs. Valkoosia, suuria lokkia kehuskeli siinä mahtavina ku ankkapoijut. Tuskin viittiivät päätänsä kääntää eres kattomhan meitä pitkämatkaasia reissaavaasia ja kansanerustajia, jokka olimma tullehet imehtelemhän. Ja ympärillä ilmas pitivät allit ja tiirat ja mithän kirkujia olivat sellaasta krääkymistä ja kirrastusta, jotta korvia porotti. Se lammikko siinä saaren keskellä näytti olevan linnuulla oikee Kirvun kylpylaitos. Ja riivatunmoosta mekastusta tämä lintuherrasväki siinä keskenänsä piti. Siinä ne soutelivat ja paistattivat päivää ku ainaki joutilhat. Toisia oli trusapäis yhres ja huutivat ja rähisivät ku parahat politiikkamiähet kansankokouksis. Tappelujaki syntyy ja silloo menthin peräkanaa jotta vesi vai firras.