Kaikkihin pahin rähisijä on kumminki se lintu, jota sanothan räiskäksi. Ja aika präiskä se näytti olovanki. S'oon suurenlaasen variksen kokoone, mutta vaalianruskia ja haukanmalline lennossansa. Räiskä on oikia lurjus muiren lintujen joukos, hävitöön roisto. Oikia polseviikki-komisarjus! Itte s’ei viitti eres omaa ruakaansakkaa pyyrystää. Se teköö sillä lailla, jotta se lentelöö ylhäällä ilmas ja katteloo pää vääräs ku jokin toine lintu onnistuu sieppaamhan kalan merestä. Ja silloo se lentää sen niskhan ku talanpii, fläiskii sitä siivillä ympäri korvia, knoppii niskhan ja pitää sellaasta rähinää n’otta toisen on pakko aukaasta suunsa, manata vastahan ja purottaa kala suustansa. Sitä se räiskä-präiskä vai meinaaki ja pitää tarkasti varansa, koska kala tipahtaa toisen noukasta. Silloo se suhauttaa peräs ja nyppää lennosta kalan kiinni ku häkää vai. Piänemmät linnut, joilta se sillä lailla ryästää saalihin suusta kirrastaavat tiätysti kamalasti. Välistä ne hakoovat sukulaasia apuhu ja käyvät oikee joukolla räiskän kimppuhu ja silloon on eri meteli ilmas. Jonkin höyhenen ne saavakki räiskältä irti revityksi, mutta tavallisesti se pitää hyvin pualensa, ku s’oon suureet ja hyvä lentäjä.
S’oon sellaane roisto, jotta se ryästää ja syä suihinsa toisten lintujen munakki, ku vai pesän löytää. Se lentelöö ilmas ja vaanii, mihnä näkis linnuttoman pesän ja ku huamaa, nii tuloo ku salasmaa taivahalta, hakkaa munat rikki ja pistelöö poskehensa.
Ja on se sellaane poika, jotta käy ihmisenki kimppuhu, jos sattuu sen omalle pesälle tulemhän. Se lentelöö kiärtään ja kaartaan ihmisen ympärillä ja ku ei huamaakkaa, nii truiskaa seljän takaa ihmisen niskahan ja sivaltaa nii ympäri korvia siivillä jotta hattu lentää. Jos se onnistuu, nii aika rähäkän päästää ilmas ja nauraa krakottaa jotta vihaksi pistää. Ja on sillä sellaasiaki hävittömiä konstia, jotta justhin pään päällä lentelöö ja purotteloo niskhan mitä rookaa. Tuli siinä siunanneheksi, jotta on se hyvä asia, ku ei lehmät lennä.
Satuumma löytämhän yhren räiskän pesän ja kokeelimma, mitä konstia se teköö. Kun menthin pesälle päi, niin monta kertaa truivas takaapäi pään ylitte jotta korvat suhahti. Asettuu sitte jonki sylen päähän mättähälle, mutta poispäi sialta, mihnä pesä oli. Siinä se röyhisti rintaa, haukkua räkätti ja huitoo siivillä. Ja oikee oli ku s’olis trossannu jotta:
— Tulkaas tänne jos tohritta’ Saatta nii päi pläsiä, jotta tiärättäki!
Ja ku meni likemmäs, nii sitä kovemman melun se vai piti ja hyppii vähä kauemmas, mutta aina vai haastoo tulemhan peräsnänsä jotta, tuus totisesti tänne!
Oli se nii vetkales lintu ja rento poika, jotta oikee huvitti kattella sen metkuja.
Linnut on siälä ottanhet ittellensä lajinsa mukhan kukin oman aluehen, johna ne asustaavat. Tiiroolla on oma paikkansa, samoon alliilla ja lunniilla. Lunni on hauskannäkööne lintu. Sen selkä on silkkimusta, vattanalusta vaalia ja isoo noukka loistavan punaane ku ainaki juapoolla. Ne elää suuris parvis, ovat kropiltansa nii lihavia ja rasvaasia, jotteivät pääse ku aiva matalalta lentämhän. Hyvän matkaa saavat mennä räpäköörä vettä pitki ennenkö saavat perän ylhä. Lunnit pesiivät syvälle maan alle, johka ne kaivaavat pitkiä käytäviä. Yhrellä paikkaa onkin saarella joka askelehella maanpinta aivan täynnä lunnien pesäreikiä. Ja sinne ei räiskäpoijan ookkaa väärtti nenäänsä pistää, tarttuu pian truutustansa kiinni ja saa nii silmillensä jotta muistaaki.
Haahka-lintu pesii avonaaselle maalle varpujen sekhan ja ku s’oon färiltänsä aiva ympäristön näkööne, nii on sitä vaikia maasta eroottaa. Haahka purottaa pesänsä pehmikkeheksi suuren joukon hianoja höyheniä, joita sitte ihmiset ja Petsamon luasterin munkit kulkoovat kokuamas. Luasteri on rakennuttanu lintusaarelle piänen tuvan, johna yks munkki asuu kaiken kesää kooten haahkan untuvia ja muuramia. Ja kovasti kelpaa ihmisillekki näiren merilintujen suuret munat, joita ottaavat talthen ja syäävät. Haahkan muna on nuan kaks kertaa kanan munan kokoone ja sanoovat sen maistuvan oikee hyvältä. Ja sen roistolinnun, präiskän, munakin on niin suuri, jottei muuta einestä miäs tarvitte ku sellaasen pistää poskehensa.
Ennen vanhaan kulkivat ihmiset likiltä ja kaukaa kokuamas saarilta suuret määrät linnunmunia, joita käyttivät ravinnoksensa ja pistelöövät makupaloona viäläki varkahin suuhunsa ku vai paikalle sattuu. Samoon ne höyheniä korjates harjoottivat sellaasta hävitystä lintumailmas, jotta saaret on nyt Suamen valtion toimesta rauhootettu ja munien keruu kiälletty. Petsamon munkiille on annettu lupa koota saarilta höyheniä, mutta sellaasista pesistä vai, jokka jo ovat jäänehet tyhjille. Munkkiäijä kulkookin siälä kaiket päivät ettimäs haahkanpesiä ja merkittöö sen piänellä kepillä viälä ku lintu makaa pesäs. Ja houkutus on monaasti nii suuri, jottei saata äijä-parka aina hillitä himoansa, vaa sivaltaa silloo tällöö jonkin suuren munankin murkinaksi.