Lintusaarilla pitää rajavartiosto kaiken kesää kahta rajasotilasta vahtina, jokka kakistaavat munavarkahat pois. Varkahia pakkaa kuulemma käymhän saarilla useen. Sotilahilla on oma piäni tupa käytettävänä saarella ja kissinpäiviä näyttivät viättävän. Saavat kalastella, kokkaroora ja maannuskella niinku tykkäävät. Vaikka yksinääseltä mahtaa tuntua pitkän päälle. Lintujen kirjavat parvet ja ainaane mekastus tuattaa kumminki vaihtelua. Mutta matkalaane, joka sinne vain hetkeksi saattaa pysähtyä, ei tahro millää malttaa saarelta lähtiä, niin paljo on siälä merkillistä nähtävää.

Aikoonansa puhuttihin sanomalehris kovasti siitä, jotta näillä Lintusaarilla olis suunnattomat määrät apulannaksi sopivaa linnunlantaa, jota pitääs kuljettaa pellonhöysteeksi. Kuinka sen asian kans oikee on, sit’ei osannu kukaa siäläkää sanua. Ei oo viälä tutkittu, mutta saattaa hyvinkin olla nii, jotta koko saaret on yhtä ja samaa ainetta. Sotilahat eivät ainakaa ollehet havaannehet saarilla mitää erikoosia varastoja. Taitaa olla vai puheeta. Vaikka toiselta pualelta jää imehtelemhän, jotta mihkä ne lintujen vuasisataaset ponnistukset ovat sitte hävinnehet?

Lintusaarilta lährettihin kotimatkalle, joka tehtihin Norjan kautta. Ilma oli mitä aurinkoosin ja Jäämeri rasvatyyni. Kirkkahalla ilmalla näkyy Norjan korkia kallioone ranta selvästi Lintusaarille, vaikka matkaa on n. 60 kilometriä. Suomi laivalla otettihin kurssi suaraa meren yli Vuoreijan (Vardö) kaupunkiin, joka on Lintusaaria vastapäätä. Jos oli tulomatkalla pahoon laivaa heitelly, nii sitä ihanamman muatonsa näytti matkamiähille ny Jäämeri. Auringon paahtees, tuhansien lintujen lennelles ympärillä ja iloosten pyäriäästen pulikoores laivan kuphella jätti tämä merimatka iloosen, päivänpaisteesen muiston Jäämerestä, jot'ei hevillä unohra.

MATKA NORJAN YMPÄRI.

Laivamatka Lintusaarilta Norjan pualelle Vuoreijan kaupunkiin kesti 4 ja 1/2 tuntia. Vuareija on Jäämeren rannan vilkkahin kalakaupunki. Asukkahia siäl’ on n. 4000 henkiä, joista viitisen sataa on suamalaasia. Itte kaupunki on kolkonnäkööne ja väkevä kalanhaju, joka joka paikasta pistää nenhän, teköö sen vastenmiäliseksi. Tääl’ on suuria kalamakasiinia, kuivaamoja ja kalanpäitä ja matoja rannat täynnä. Tuhannet kalalokit kirkuuvat satamas, noukkien merestä kalanperkooksia, jokka makasiinien rantalaituriilta nakathan suaraa merehen. Kun Vuareijasta vuasittaan lähretethän mailmalle 27 miljoonaa kilua kalaa, nii tiätää sen jotta siitä tuloo jo rääsyjäki eri lailla. Kolmannes kalasta menöö kuulemma perkooksina takaasi merehen. Meikäläästä miästä kummastutti enite tämän kaukaasen pikkukaupungin mahtavat, miljoonia Norjan kruunuja maksanhet, suuremmooset satamalaitokset, jokka sulkoovat kaupungin sataman monen metrin korkuusilla kivistä rakennetuulla aallonmurtajilla Jäämeren myrskyyltä. Kuuluuvat rakennetun valtion kustannuksella. Kaupungin paras hotelli on tiätysti »Grand Hotel», johna kaikki käy kovasti enklantilaasehe mallihi. Ruakakin tarjoollahan lämminruaka esti ja näperrökset peräs, mutta sitä pukinjuustua min’ en saattanu syörä. Jos oli hyvää, nii kyllä maksooki, kaino päivälline n. 6 Norjan kruunua. Huanes samoon 6 Nkr. Suamen markkoja meni silloo kutakuinki 7 aina yhtehe Norjan kruunuhun. Yks herroosta prässäytti kruttaantunhet pöksynsä ja lasku oli 10 kruunua, 70 markkaa! Pakkas sitä vähä manoottamhan, muttei passannu housujakaa kräätärille jättää.

Vuareijas oli Neuvosto-Venäjällä kauppavaltuuskunta, joka asusti samas hotellis ja hissas aina päiväksi punaasen vallankumouslippunsa flakutankoho. Valtuuskuntahan kuuluu 7—8 henkiä ja viättivät ne aikaansa pääasias ryyppäämällä. Erelliskesänä oli tämän toimiston porvarillistunu komissari kyllästyny koko hommaha, pistäny lafkan rahat plakkarihi ja puikkinu muille maille. Toimistolla oli omat urkkijakki.

Sattuu nii mukavasti, jotta seisoskelin yhren kauppapuarin klasilla kattelemas tavaroota, ku siihen parin sylen päähän tuli kaks miästä, jokka juttelivat ryssää keskenänsä. Koristin korviani, jotta ompas se mukavaa rookata täälä viarahalla maalla vanhoja iivanootaki. Toine miäs kertoo toiselle henkihapatuksis jotta:

— Aamulla tuli tänne Petsamosta aika kasa suamalaasia herroja.

Ja mistähän oliki saarni haravihinsa, mutta tarkasti se kertoo koko meirän reisumma, ja tiäsi koska lährethänki. Kun lopetti raporttinsa, nii en saattanu olla tokaasemata joukkoho jotta:

— Tak totsno! (Justhin nii).