Kovasti jäivät silmät tapilla kattomhan, ku lährin kävelemhän.
Matkustus Norjan rannikolla on kovin hyvin järjestetty siälä kaukana Jäämeren äärelläki. Kuus kertaa viikos kiärtää rannikkua suuret nopiakulkuuset ja erinomaasen loistavasti sisustetut höyrylaivat, joita tavallisesti niniitethän vain »hurtigruuteniksi» (pikahöyrylaivooksi). Ne lähtöövät etelä-Norjasta ja kulkoovat pitkin rannikkua Norkapin ympäri Vesisaaren kaupunkihin asti. Viikon kestää joka laivalta se matka. Nämä laivat omistaa Nordenfjelske yhtiö, joka saa valtiolta vuatuusta apua liikentehen ylläpirosta 8 milj. kruunua. Näillä hurtigruten-laivoolla pääsöö kerrassa mukavasti matkustamhan Petsamhon. Lippu Vuareijasta Lödingeniin maksaa 70 kruunua ja hyttipoijalle 5 kruunua lisää. Lödingenistä Narviikihin, josta lähtöö rautatie Tornioho, maksaa paikallislaivalla 7:60 kr. Päivälline laivas oli 5:50 ja viiniheela 10—12. Salongit on hianosti sisustettuja ja hytit piäniä pehmoosia poksia, n’otta matkustaminen näis laivoos on sulaa nautintoa. Vuareijasta Narviikihin kestää matka kaks ja puali voorokautta. Hurtigruten-laivat on, samalla kun ne välittäävät päivittäästä paikallisliikettä, postilaivoja, jokka poikkeevat matkan varrella kaikis kaupungiis ja suuremmis kylis.
Ku pikkupoikana istuun kansakoulun penkillä ja kättelin seinällä Euroopan karttaa, nii mä tykkäsin, jotta Skantinaavian niämimaa muistutti elävästi merhen paiskattua kissinraatua ja pohjoos-Norjan nipukka oli katinhäntä. Sitä katinhäntää olin nyt kiärtämäs. Kaikkia sitä joutuu ihminen koluamhan. — —
Norjan rannikko siälä kaukana pohjooses, — johna kansakoulukartoos on tavallisesti suuri reikä, — on paljasta parin-kolmen saran metrin korkuusta kolkkaa kalliota. Toisin paikoon kohuaa rannalla korkeeta lumihuippuusia tunturiaki, joonka huipuulta loistaa heinäkuun päivänpaisteheski ikuune lumi. Vasta etelämpänä Atlannin meren pualella tuloo iloosemmat ja kaunihimmat näköalat, johna näköö vuanon rannoolla lehtipuita ja vehriääsiä niittyjä, hauskoja asumuksia ja taustana yli puolentoista tuhannenki metrin korkuusia vuarenhuippuja. Korkeen tunturi tällä välill'on Tromsöön kaupungin paikkeella Jäggevarre, jok' on 1915 metriä korkia.
Matkan varrella poikettihin m.m. Hoimingsvaagin kauppalas, joka sijaattoo Magerön saarella. Tämän saaren pohjoosin niämi on se kuuluusa Nordkap, Euroopan pohjoosin kärki. Nordkap ei oo sen kummemman näkööne ku monet muukkaa niänaennenät siälä pohjooses. S’oon 300 m korkia äkkijyrkkä kallioranta, joka pistää merehen. — Euroopan manterehen pohjoosin kärki on Nordkyn, joka sivuutettihin jo ennen Honningsvaagihin tulua.
Honningsvaagin kalastajakylä on siitä huamattava, jotta siälä on lähes pualet asukkahista suamalaasia. Jonkin kilometrin pääs siitä pohjoosehe on Kjelviikin kylä, jok’ on melkee aiva suamalaane paikkakunta.. Puhuttelin monia henkilöötä ja kaikki ne puhuuvat suamia, vaikkaki toisten kiäles kuuli outoja norjalaasia laihnasanoja.
Honningsvaagin rannas seisoo suuri joukko kylänmiähiä, jokka ihastellen kattelivat mun roimia suamalaasia piaksusaappahiani. Ne heräättiväkki suurta huamiota, kunniootusta ja arvonantua pitkin koko matkaa. Viimmee tuli yks joukosta puhumahan ja kysyy selvällä suamenkiälellä jotta:
— Tairatta olla Suamesta kotoosi, ku on nuan komiat piaksusaappahat?
Siitä se juttu sitte aikoo ja miästä kokoontuu ympärille ku merenmutaa. Kovasti niiren teki miäli mun kotoosia suamalaasia piaksusaappahiani. Olsivat maksanhet paljoki, jos öisin jaloostani vetäny. Ei oo siälä sellaasta suutaria, joka pystyys nikkaroomhan oikian reirun suamalaasen piaksusaappahan, valittelivat miähet.
Ja ku näkivät mun kuphellani kiikkuvan kauhavalaasen tuppipuukoon, nii itku silmihi pakkas. Kotomaa muistuu miälhen — —