Pualenpäivän matkaa etelämpänä on sitte Hammerfestin kaupunki, john’ on n. 3,000 asukasta ja niistä satakunta suamalaasta. Hammerfesti on Euroopan pohjoosin kaupunki, jok’ on sille siitä syystä suureksi kunniaksi lujettava. Mutta varsinaasen mainehen sille kumminkin tuattaa se seikka, jotta kaupungin palomestarina on suamalaane miäs nimeltä Holma, johka mull' oli tilaasuus laivalla tutustua. S’oon norjansyntyysiä, mutta puhuu puhrasta suamia. — Itte kaupunki oli siisti ja hauskannäkööne.
Päivänmatkan pääs etelämpänä tultihin pohjoos-Norjan suurimpahan kaupunkiin Tromsööhin, john’ on n. 10,000 asukasta. Täski kaupungis asustaa joitaki kymmeniä suamalaasia. Kaupungin ympäristö on luantonsa pualesta jylhänmahtavaa. Korkiat tunturit kohuaavat joka pualelta, mutta rintehet loivenoovat vehriääsiksi niityyksi, johna kulkoo jo karjaa laituumella.
Tromsööstä etelähän päin käyvät näköalat yhä leppoosemmiksi, asumukset lisääntyyvät ja kasvullisuus vehmastuu. Kulkureitti käy soukkien salmien välistä ja ympärillä nousoovat mahtavat vuaret pilvien tasalle, joiden yläpualelta loistaa lumihohtooset tunturien huiput. Lödingenistä, johna oli muutettava piänempähän laivahan päästäksensä rautatiän päähän Narviikis, alkaa matkan kaunihimmat maisemat Ofotenvuonon perukkahan, john’on Narviikin kaupunki. Päivä sattuu olemhan aurinkoone ja lämmin n’otta vuano esiintyy meille koko loistossansa.
Eivät norjalaaset syyttä suatta ylistele vuanojen kauneutta, sen myäntää viaraski, jok’on saanu kerran siälä matkustaa ja nährä niitä kesääses kukkeures.
NORJAN SUOMALAASTEN OLOOSTA.
Sanothan, jottei ihmine opi ennen omaansa tuntemhan, arvostamhan ja hyvänä pitämhän ennenku on sen menettäny. Se mit’ on, ja jota saa jokapäivä hyväksensä käyttää, tuloo ihmiselle nii tavalliseksi ja luannolliseksi, jotta vasta sitte, kun on sen karottanu, ymmärtääki antaa arvua omallensa.
Isänmaa, mitä se on meille tavallisille ihmisille? Koria sana, jota kuuloo useen juhlapuhujien paukuttavan. Kyllähän me ymmärrämmä, mitä sillä meinathan, mutta mitä se oikee on ja mitä se merkittöö, sit’ ei käsitä ihmine ennenkun saa sen kokia oikee krupisnansa. S’oon kattokaas sillä lailla, jotta isänmaansa oppii ihmine tuntemhan vasta ulkomailla, toisten ihmisten isänmaas.
Mitä varte hyppäävät Etelä-Pohjanmaan miähet toistakinkymmentä kertaa
Atlannin rapakon ylitte? Miksei n’oo siälä, ku sinne nii kovasti vetää
ja ku siäl’ on kuulemma nii paljo pareet olla ku täälä köyhäs ja kylmäs
Suames?
Mitä varte Venäjälle paennehet punikit, jokka rivolla suulla vannoovat, jotta isänmaa on roskaa ja herraan kenkkuulemisia, jolla tyäväkiä koitethan kuljettaa porvarien talutusnuaras, mitä varte ne samat miähet pyytävät armua ja menisivät linnahanki istumhan, ku saisivat vai tulla takaasi tähän kurjahan maahan?
Se on isänmaa ku vetää! — Ei oo hyvä siälä, ei oo hyvä täälä, mutta loppu on kumminki se, jotta paree siltäki täälä ku siälä viarahalla maalla, vaikka siälä hyväkin ja pareekin olis.