Narviikin-Bodenin raralla kulkoovat junat sähöön voimalla. Veturi on samannäkööne ku raitiotiän veturi: nuukkoo-vaunu, jonka katoll’ on rautapömpeli ja se harraa raran päällä kulkevaa sähköjohtoa pitkin, josta se ottaa voiman. Veivistä miäs vai kääntelöö ja Armiirua poltteloo!
Jaa, että taira tiätääkkää, jotta parhat tupakit n’oon Ruattis ja Norjaski Pietarsaaren Trempärin tehthan paperossit. Trempärill’ oli ennen omat tehtahat Ruattis ja Norjas ja teki siälä Armiirua ja Fenniaa niinku täälä Suameski. Nyt s’oon nämä tehtahansa myyny, mutta Armiirua ja Fenniaa koitethan siälä värkätä ja myyrä viälä niinku ennenkin. Oikee tuntuu mukavalta nährä Norjan pualella vanhan tutun Armiiron paperossilooran, jonka kyljes seisoo präntättynä selvällä suamenkiälellä jotta: »Ph. Strenkperk Osakeyhtiö Piatarsaari» — niinku oikees Suamen paperossiis! Ja Ruattin pualen Fennia-paperossilooran kannella komeeloo samallaane Suamen vaakuna, leijona miakka kouras, ku täälä kotomaaski. Saavat siinä Puns-Juunssonit kattella kylliksensä Suamen leijonaa! Mutta vaikka onkin kuari sama, nii ero on tupakiis ja suuri. Kessuulta ne maistuuvat suamalaasen suus ja vähä tärkiää ottaa ruattalaane ja norjalaane oikian Fennian ja Armiiron, jok’ on Suames tehty. Paras tupakki s’oon meillä kumminkin, eikä ne Ruattin ja Norjan Trempärit piisaa kyyttipoijiksi meirän Trempärille.
Junamatka Narviikista tunturien poikki on suuremmoone nähtävyys. Rata alkaa kohta asemalta lähties nousemhan korkiaa tunturin kuvesta ylhäppäi. Jo muutaman kilometrin pääs ollahan jyrkän kallion rintehellä, josta huimaa päätä kattella alas laaksohon. Aina vai kapuaa juna kiärtään kaartaan korkiammalle. Jokilaaksos näköö allansa vehriääsiä niittyjä ja karjaa laituumella. Taloot näyttäävät piäniltä leikkituvilta ja ympärillä kohuaa korkeeta lumihuippuusia tunturia. Monin paikoon kulkoo rata niin äkkijyrkkää kallion kuvesta jottei tee miäli paljo alhappäi kattellakkaa. Lumivyäryjen varalta on mones kohtaa rakennettu pitkältä lautakatosta raran ylitte. Ja tuhkatihijähän puskoo juna suaraa kallion sisälle läpi tunnelien, joit’ on tällä matkalla kuutisenkymmentä, niistä toiset hyvinki pitkiä. Nuan parinkymmenen kilomeeterin pääs Narviikin kaupungista on jo Norjan ja Ruattin välinen raja-asema, nimeltä Riksgränsen. Se on 520 metriä yli merenpinnan. Siin’ on tulliasema ja passien tarkastus eres. Ja ravintola-asema, johna meitä pakkas pahoon manoottamhan, ku huanonpualeesesta ateriasta, josta toisen pualen kerkes härintuskin pistää poskehensa, kiskothin yli 40 markkaa. Kaffiklutusta piti kupista maksaa kuivan korpun kans, jonka mä pyyrin lahjoottaa takaasi, 7:50 mk!
Meirän helsinkilääsfröökynämmäki, joka ihasteli tullehensa »muuterlantihin», sanoo selvällä suamenkiälellä jotta:
— Kyllä se oli hävitöntä kuinka ne nylke! — Ja otti nii pahaksensa, jotta tingilläki puhuu koko matkan Ruattin pualella vai suamia.
Mutta heti ku Tornioho päästihin, nii jo pisti taas venskaksi.
Riksgränseniltä alkaa rata kulkemhan hiljoollensa alhappäi. Maisemat ovat alkupäästä ykstoikkoosen karuja ja kallioosia, vai korkeeta paljahia tunturia näkyy siälä täälä. Mitää viljelystä, asutusta, ei eres mettiä näjy. Kaikki on kolkkua ja kuallutta. Tällä välillä näkyy junahan Ruattin korkeen vuorikin, Kebnekaise, jok’ on 2133 meeteriä korkia ja lumihuippunne. Vähitellen tullahan alemmas ihmisten ilmoolle ja maisemakki elostuuvat. Niin tullahan sitten luannonkauneurestansa ylistetyn Tornionjärven rantahan, Abiskojoen asemalle, jok’on Ruattis Lapinmatkaalijooren pääpaikka. Siäl’ on suuria turistihotellia ja tavallisesti paljo matkaalijoota, jokka retkeelöövät tunturille ja viättäävät kesää Lapis. Abiskon seurut on rauhootettu luonnonpuistoksi. — Kumpahan meiränkin Lapis pian päästääsihin junalla Inarin järvelle asti, nii olis meilläki mainio paikka, mihkä ohjata matkaalijaliikennettä.
Abiskosta ei oo enää pitkä matka Ruattin kuuluusille malmikentille Kiirunavaarahan ja Jellivaarahan, jokka muarostaavat Ruattin kansallisrikkauren. On laskettu, jotta näis rautamalmivuaris on nuan 1,000 miljoonaa eli yks miljaarti tonnia malmia. Sitä kestää louhia satoja vuasia. Ja rautapitoosuus on 60—70 pros. Kiirunavaaran ja sen viäreesen Luassavaaran malmivarat on kolme kertaa nii suuret ku Jellivaaran. Nämä malmikentät ovat kuulunhet ennen paikkakunnan supisuamalaaselle taloonpoikaasväjestölle, jolta n’oon aikoonansa pikkurahoolla ostettu. Rahat on sitte menny ja entiset omistajat ja niiren jälkelääset saavat nyt olla kiitollisia, jos saavat tyätä tavallisina mainariina isiensä mailla. Sinne on tulvannu niin paljo ruattalaasta väkiä, jotta suamaalaaset ovat hukkunhet niiren sekhan; mutta tapaa siälä viälä nykki paljolta suamalaasia. Louhokset omistaa suuryhtiö nimeltä Grängesberg-Oxelösund. Asukkahia on Kiirunavaaras n. 10,000 ja Jellivaaras 7,500. Nämä kaivoskaupungit on kasarmimaasia ja kolkonnäköösiä.
Bodenihin tullahan klo puali 8 aamulla ja pitää siälä orottaa kaks tiimaa ennenku pääsöö jatkamhan matkaa tavallisella höyryjunalla pohjoosehe päi Haaparannalle. Boden on Ruattin lujin linnootus, johna fästinkiä on porattu kalliooren sisälle. Viarasmaalaasia ei päästetä Bodenin asemalta ollenkaa kaupungille kattelemhan. Pitää istua vai asemalla ja hörppiä sitä tyyristä kaffia. Asukkahia kuuluu siälä olevan pualiviirettä tuhatta.
Ajattelimma, jotta paras on kiven kiärtää, jos sattuu tulohon sille pualelle meirän poijille asiaa.