— Polttaa — ja — — kirvelöö!
Mutta mikäs siinä autti? Eihän sitä passannu jättää siihenkää kesää orottamhan.
Housuuhi paloo aikamoone reikä, mutta muutoon se lohkes koko lailla hyvin irti. Mithän ny vähä kärventyy ja piäniä palanehenhaavoja sai. Siinä koko asia.
Tohtuuriki oli sanonu ku plaasteria päälle löi jotta:
— Intte so faali, tämä kestää istua viälä vaikka sata vuatta!
KIÄLESTÄ PALA POIS.
Oottako kuullu mitä siältä kosken pohjasta ny taas kuuluu?
Siäl'on ollu kova kraateeri siitä kuka peijakas sen housuusta kivhen jäätynhen miähen jutun on lehtehe pannu. Miähet ovat uhaannehet jotta, jos ne sen ketalehen kiinni saavat, niin silloo vissihin tupet huiskuu vaikkei tuulisikkaa.
Mutta jottei väärää miästä myllyytettääsi, niin tunnustan ny suarahan, jotta ku mä täs kolome vilkkua sitte reissasin Seinäjojella erestakaasi, nii tuli junahan yks miäs, joka kauhiasti posmitti sitä koskityämaata jotta:
— En totisesti oo ennen nähäny nii hullua tyäpaikkaa, josta paras miäs pannahan pois — —